Ennakko: Savo Volley saapuu Lempon vieraaksi cupin huippuotteluun - panoksena paikka final fouriin: "Veikkaisin, että ihan hirveän helpolla ei päästä"

5.12.2022

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

MITÄ: miesten Suomen cup Lempo-Volley–Savo Volley

MISSÄ: Hakkarin liikuntahalli, Lempäälä

MILLOIN: Ti 6.12. klo 16

Lentopallosyksyn odotetuin ottelu on jo ovella, kun Lempo-Volley isännöi Finnish Teknikum Cupin eli tutummin Suomen cupin isojen panoksien ottelussa liigajoukkue Savo Volleyta.

Panos on iso: voittaja etenee puolivälieristä välieriin eli neljän parhaan joukkoon ja pelaamaan Tampereelle Final four -turnaukseen helmikuussa 2022

Lähtökohta

Lähtökohta on hyvin erilainen, sillä onhan kyseessä liigajoukkeu ja divarijoukkue. Voidaan siis käyttää klassista Daavid vastaan Goljat -asetelmaa perustellusti.

Ottelu on joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen koskaan. Vastakkain on kaksi melko tuoretta fuusioseuraa. Lempo-Volley perustettiin 2019 Jyryn ja Kisan lentopallotoimintojen pohjalle, Savo lähti pyörittämään 2017 Sammon ja Lekan liigaryhmien yhdistymisen myötä Savon alueen miesten liigalentopalloa.

Voidaan puhua myös omalla tavallaan kahdesta suurseurasta, jotka ovat nopeasti ottaneet paikkansa Suomen lentopallokartalta. Savo on ollut koko olemassaolonsa ajan miesten liigan kärkijoukkueita ja voitti viime kaudella SM-hopeaa ja cupin mestaruuden. Lempo-Volley on Suomen suurimpia junioriseuroja ja harrastajamäärissä top 5:ssä.

Lempo on sarjapelien osalta pienessä peliruuhkassa. Viime lauantaina Lempo voitti kotikentällään Nurmon Jymy Akatemian 3–0 ja kohtaa ensi lauantaina paikallispelissä Iskun. Niinpä joukkue urakoi kahdeksaan päivään kolme peliä. Se olisi hyvä tahti ammattilaisjoukkueelle, mutta nyt puhutaan amatööriryhmästä.

Sarjasijoitus Lempolla on ensimmäinen, joten Savo saa kovimman mahdollisen haasteen, mitä liigan ulkopuolelta Suomesta löytyy tällä hetkellä. Lempo on hävinnyt yhden sarjapelin tähän mennessä ja sarjajohto on seitsemän pistettä.

Viime kaudella finaaleissa pelanneen Savon otteet ovat alkukaudella ailahdelleet. Joukkue on liigassa sijalla seitsemän ja 12 peliin voittoja on viisi, joten tahti ei ole aivan sitä, mihin on savolaisten kohdalla totuttu. Liigassa alla on kolmen tappion putki, viimeksi Tiikereille 2–3 ja sitä ennen VaLePalle ja PerPolle. Viimeisin voitto tuli 20.11. Kykystä, joten pelillinen itseluottamus ei liene Savon sydänmailla kaikkein korkein. Vastapainoksi europeleissä joukkue on esittänyt hienoja otteita. 

Joukkue on kokenut isoja muutoksia viime kauden jälkeen, joten pieni tuloksellinen turbulenssi on ymmärrettävää.

– Veikkaisin, että ihan hirveän helpolla ei päästä. Pitää suhteellisen hyvin pelata, jos meinataan final fouriin mennä. Vastassa on kuitenkin ammattilaisjoukkue, joka on tahkonnut eurokenttiäkin, Lempon päävalmentaja Tuomas Alatalo arvioi.

Alatalolla on näkemys, miten Lempo pysyy pelissä mukana.

– Hyvä syöttö-vastaanotto antaa meille hyvän lähtökohdan taistella joka joukkuetta vastaan. Ei tule olemaan meidän hyökkäykselle helppoa, kun torjunta on korkeammalla kuin 1-sarjassa. Se tarkoittaa, että pitää reagoida ja soveltaa pelin aikana. 

– Kun syöttö-vo pidetään kunnossa ja muut osa-alueet rullaa sitä kautta, siinä löytyy meidän aseet.

Lempolta löytyy aito savolainen, kun aiemmin muun muassa Lekassa pelannut Simo Puttonen on rosterissa.

– Savolta löytyy kovaa kaveria jokaiselle pelipaikalle. Meillä on jopa melko samanlaiset joukkueet tyyliltään. Mielenkiintoista nähdä, kumpi valmentaja vetää taktisesti pidemmän korren. Savolla pitäisi ainakin takakentän peli olla kunnossa valmentajan perusteella, Puttonen arvioi.

Kokoonpanot

Lempo pääsee marssittamaan cupin otteluun joukkueen, joka ei häviä kokemuksessa liigajoukkueille. Liigapelejä löytyy Anssi Vesaselta, Tomi Rumpuselta, Kasimir Vuoriselta, Arttu Lehtimäeltä, Simo Puttoselta, Jyri Niemeltä, Sten Kruudalta, Tatu Härköseltä, Tuomas Sillanpäältä, Eemi Pölläseltä ja Ville Tuelta. Kun päälle vielä pistetään päävalmentaja Tuomas Alatalon mittava valmennuskokemus liigapeleistä, ei joukkuetta pitäisi ainakaan jännittää.

Savo-peli on Lempolle ennen kaikkea mahdollisuus näyttää osaamista ja todella mitata tasoa, missä tässä kohtaa mennään. Lempo ja aiemmin LeKi ovat pelanneet vuosien varrella kiinnostavia cupin otteluita VaLePaa, Hurrikaania, Iskua ja Tiikereitä vastaan. Jatkopaikkaa eikä erävoittoja ole vielä tilille tullut. 

Nyt voisi olla sen sauma, sitä joukkue lähtee ainakin tavoittelemaan. Savo Volley on kerran aiemmin pudonnut 1-sarjajoukkueelle Suomen cupissa. Lokakuussa 2018 silloin 1-sarjaa pelannut nykyinen liigajoukkue Karelian Hurmos pudotti Savon cupissa Joensuussa erin 3–0. Siitä uroteosta Lempo ottaa varmasti uskoa tulevaan peliin. 

Lempolla riittää 1-sarjapeleihin torjunta-ja hyökkäysvoimaa, mutta liigajoukkue tuo aivan uuden haasteen, kun vastassa on lähes pelkkiä kaksimetrisiä pelaajia. Lempon peli rakentuukin vahvaan vastaanottoon, jota sementoivat Niemi, Vuorinen, Puttonen ja Rumpunen.

Edellisestä Jymy-pelistä puuttuneet Tomi Rumpunen ja Tommi Nieminen ovat palaamassa Lempon kokoonpanoon. Lempon alkukauden parhaat pistemiehet ovat olleet Tuomas Sillanpää ja Kasimir Vuorinen, Savolla puolestaan Andrus Raadik.

Savo Volleyn ryhmästä poistui viime kauden jälkeen paljon taitoa ja kokemusta. Legendat Lelu Ojansivu ja Antti Siltala lopettivat, Fedor Ivanov siirtyi ulkomaille ja Mikko Räsänen Hurmokseen. Myös libero Sho poistui riveistä ja entinen Lempon tähtipelaaja Kasper Pennanen siirtyi Kyyjärvelle.

Niinpä seurapomoksi siirtynyt Siltala pääsikin kesällä kokoamaan uutta ryhmää. Ulkomailta mukaan tulivat passari Maciej Madej, hakkuri David Kisiel, libero Keisuke Matsuo ja viime kaudelta tutut Andrus Raadik, Jakub Kovac ja Michael Michelau jatkoivat.

Ryhmässä on paljon nuorta potentiaalia, kun nuorten maajoukkuepelaajat Ilja Ivanov, Veikka Lindqvist ja Alexej Zhbankov kantavat Savon keltaista paitaa. Mielenkiintoinen nimi on kesken kauden tullut yleispelaaja Tiitus Vuori, joka pelasi viime kauden Iskussa 1-sarjaa.

Lue myös: Esittelyssä Savo Volleyn joukkue pelaaja pelaajalta

Mutta millainen joukkue Savolla on nimien takana? Hyvin tasainen, sillä muun muassa passarin ja hakkurin vastuita on jaettu kauden aikana. Joukkue on Lempoa jonkin verran ulottuvampi ja selvästi fyysisempi. Hyökkäyskorkeuksilla lempolaisten ei kannata lähteä kisaamaan.

Tasaisuus ei ole ollut joukkueen alkukauden vahvuus, kuten tuloksista voi päätellä. Peli varmasti kehittyy kauden aikana, eikä parasta Savon tekemistä ole vielä tässä kohtaa nähty.

Joukkueen tärkein osasto löytyy yleispelaajapuolelta. Kaksikko Raadik–Michelau kantavat isoa vastuuta ja varmasti Lempäälässäkin ovat vierasjoukkueen pelin avain ja sielu. Kiinnostavaa on nähdä, millaisen kuusikon päävalmentaja, entinen maajoukkuelibero Timo Tolvanen käskyttää Hakkarin parketille.

Lempon kokoonpano

Savon kokoonpano

Seuraa heitä

Lempo-Volley: Simo Puttonen. Entinen Leka-pelaaja ja Juvalta kotoisin oleva Puttonen haluaa näyttää Savon suuntaan, että taitoa löytyy. Ollut loistovireessä 1-sarjassa, Jymy-pelin 16 pistettä kauden paras noteeraus.

Savo Volley: Keisuke Matsuo. Japanilaislibero antaa hyvän haasteen ja mittapuun Lempon Jyri Niemelle. Miten pärjää normaaleja liigahalleja hieman pienemmässä Hakkarin areenassa? 170-senttinen ja jalkanopeus huikeaa luokkaa, sitä on toki myös Lempon Niemellä.

Kuvat: Kari Kautto ja Savo Volley / kotisivujen mediapankki⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠