Otteluennakot

5.12.2021 Lempo-Volley - Aitolahden Riento

Vuosi 2021 päätökseen pelien osalta AitRin kanssa

Miesten 2-sarjassa vuoden 2021 viimeinen sarjapeli pelataan 5. joulukuuta, kun Lempo-Volley kohtaa Aitolahden Riennon. Samalla kyseessä on paikallispeli Tampereen ja Lempäälän välillä.

Ottelu alkaa Hakkarin liikuntahallissa kello 18.30, peliä ennen pelataan kello 15 alkaen naisten 1-sarjaa Lempo-Isku, paikallispeli sekin.

Nyt jo ollaan pidemmällä kuin vuosi sitten, jolloin 2-sarjat loppuivat koronatilanteen vuoksi marraskuussa.

Lempo pääsee peliin ilman paineita, sillä alkusarjan lohkovoitto on jo taskussa. Lohkokakkonen AitRi on kuusi pistettä perässä.

Lempolla on mahdollisuus pelata koko alkusarja ilman pistementyksiä, sillä tähän asti voittosaldo on vakuuttava 5/5. Lempon lisäksi D-lohkon Karpaasit on ainoa tappioton joukkue 2-sarjassa tähän mennessä.

Lempo lähtee suosikkina AitRia vastaan, siitä ei ole epäselvyyttä. Alkukauden peli päättyi Lempolle 3-0. Lempolla on alla 3-0-voitto Kangasalle, AitRi puolestaan koko hieman yllättäen tappion 0-3 VaLePalle edellispelissään.

Lempo palaa pitkän tauon jälkeen kotisaliinsa Hakkariin: kolme edellispeliä olivat vieraissa. Lempäälässä Lempo pelasi viimeksi 24.10.

Kangasala-pelissä Lempolla oli mukana vain kahdeksan pelaajaa, kun edellispäivän A-poikien turnaus aiheutti hieman vaivoja. Nyt joukkue päässee laajemmalla rosterilla kotisaliin.

Alkukauden aikana moni pelaaja on säväyttänyt. Samalla Lempon päävalmentaja Harri Montonen on kierrättänyt rosteriaan todella rohkeasti ja paljon, peliaikaa onkin kertynyt kaikille. Passari Kalle Nieminen on ottanut uudella pelipaikallaann isoja harppauksia, samoin keskitorjuja Manu Mäenpää on tehnyt todellisen läpimurron. Viime peleissä kokeneen kaartin yleispelaaja Arttu Reima on ottanut isoa roolia.

AitRilla on ollut farmiyhteistyötä Iskun 1-sarjajoukkueen kanssa, mutta Isku pelaa samana päivänä vieraspelin Nurmossa. Voi olla, että ainakaan montaa farmiapua AitRi ei mukaansa saa.

Viime kaudesta nuorentunut AitRi on ollut tällä kaudella oiva sekoitus nuorta tahtoa ja konkareiden kokemusta. Alkusarjan tehokkaimmat ovat olleet 32 pisteellään Lasse Lepola ja Arnis Petrovskis.

Livelähetys pyritään saamaan Lempo-Volley miehet Facebook-sivulle.

Tulospalvelu

28.11.2021 LP Kangasala - Lempo-Volley

Lempo hakee varmistusta lohkovoitolleen

Lempo-Volley jatkaa pelejä 2-sarjassa parin viikon tauon jälkeen sunnuntaina 28. marraskuuta. Alkusarjan toiseksi viimeisessä pelissä vastaan asettuu lohkojumbo LP Kangasala, jonka Lempo voitti alkukaudesta 3-0 kotisalissaan.

Pahimmat pölyt Lempo saa karistettua jo lauantaina A-poikien A-poolissa, joka pelataan Kempeleessä. Siellä on mukana iso osa Lempon 2-sarjajoukkueen pelaajista.

Lempon tavoite sunnuntaina on selvä: varmistaa oman alkusarjansa lohkovoitto. Paikka ylempään jatkosarjaan vuodelle 2022 on selvä. Kun AitRi hävisi edellispelissään VaLePalle, Lempolle riittää pistekin Kangasalaa vastaan lohkovoiton varmistamiseen.

Nollan pisteen tullessa lohkovoitto ratkeaa päätöspelissä Lempo-AitRi Hakkarissa 5.12.

Lempo lähtee LP Kangasalaa vastaan suuren suurena ennakkosuosikkina. Lempo on voittanut kauden neljä aiempaa peliään eräsuhteella 12-1 eli on täysissä sarjapisteissä.

Kangasalalle peli on alkusarjan viimeinen. Lohkon viimeinen sija on jo varma, pisteitä on viiteen peliin tullut yksi: 2-3-tappio VaLePalle.

Lempo saa rosteriinsa mukaansa yleispelaaja Atte Korkolan, joka pelaa kauden ensimmäistä 2-sarjapeliään alkukauden vaivojen jälkeen. Hieman rosterista tulee puuttumaan pelaajia, mutta Lempon laaja kokoonpano on esittää taas ison arvonsa - tasokkaita pelaajia löytyy joka paikalle useampia. 1-sarjapelissä loukkaantunut Niko Montonen on pois Lempon rosterista varmuudella ainakin alkusarjan lopun ajan.

Peli alkaa Kangasalan lukiolla sunnuntaina klo 12. Livelähetys pyritään saamaan Lempo-Volley miehet Facebook-sivulle.

Tulospalvelu

7.11.2021 VaLePa - Lempo-Volley

Lempo matkaa Sylväälle

Lempo-Volley jatkaa miesten 2-sarjakauttaan kolmen pelin voittoputkessa sunnuntaina 7. marraskuuta.

Edessä on toinen vieraspeliputkeen, kun viime sunnuntaina Lempo otti voiton kärkipelissä AitRista vieraskentällä.

Niinpä lähtökohta alkusarjan neljänteen peliin on varsin hyvä lempääläisillä. Alkukausi on tuonut pelkkiä voittoja ilman erätappioita. Lempo aloitti sarjakautensa voittamalla juuri VaLePan 3-0.

Lauantaina useampi Lempo-pelaaja urakoi A-poikien SM-sarjan B-pooliturnauksessa Oulunsalossa. Siellä vastassa on juuri pitkälti samainen VaLePan joukkue, joka pelaa 2-sarjaa ja A-poikia. Edellisessä A-poikien turnauksessa VaLePa oli Lempoa parempi.

VaLePa on kerännyt alkukauteen kolme pistettä voittamalla LP Kangasalan.

Sastamalalaisten ykköshevosia ovat olleet Aatu Niemelä ja Joonas Lamminen. Kokenut keskitorjuja Tuomas Tihumäki tuo nuoreen ryhmään 1-sarjatason johtajuutta. Ässä VaLePan hihassa on VaLePan liigajoukkueen yleispelaaja Raivis Oiguss, joka on pelannut kaksi peliä 2-sarjaa alkukaudesta.

Lempolla on ollut laaja rinki käytössä ja päävalmentaja Harri Montonen on pyörittänyt sitä ahkerasti alkukaudesta. AitRi-pelissä esiin nousi hakkuri Aki Tuomivaara. Kokenut yleispelaaja Arttu Reima on palannut upealla tavalla 2-sarjaan ja ottanut heti roolia Lempon ryhmässä.

Peli alkaa Sylväällä sunnuntaina klo 15. Livelähetys pyritään saamaan Lempo-Volley miehet Facebook-sivulle.

Tulospalvelu

31.10.2021 Aitolahden Riento - Lempo-Volley

Kärkikamppailu Kaukajärvellä

Sunnuntaina Kaukajärvellä nähdään miesten 2-sarjan B-lohkon kärkipeli. Sen kertoo kylmät numerot.

Lempo-Volley: kaksi peliä, kuusi pistettä, ei yhtään erätappiota, pikkupisteet +61

Aitolahden Riento: kaksi peliä, kuusi pistettä, ei yhtään erätappiota, pikkupisteet +70.

AitRi on lohkokärki ja Lempo niukasti toisena. Kaksikon lisäksi vain Partion Karpaasit on kolmen pelin jälkeen vielä ilman erätappioita sarjassa. Sunnuntain jälkeen toinen B-lohkon joukkueista ainakin poistuu tästä listasta.

Kaksikon ylivoimasta kauden avauspeleissä kertoo myös vastustajien saamat eräpisteet.

AitRi on antanut enimillään vastustajalle 21 pistettä ja jättänyt vastustajat muissa erissä 8, 10, 11 ja kahdesti 15 pisteeseen.

Lempo on antanut enimillään 19 pistettä ja kerran jättänyt vastustajan 9 pisteeseen, muut erät 14-18 pinnan välissä.

Toki kumpaakaan joukkuetta ei ole vielä kovin tosissaan alkukaudesta testattu, mutta murskavoitot vaativat aina oman pelin kasassa pysymistä.

Lempo esiintyi edellispelissään vahvasti LP Kangasalaa vastaan ja päävalmentaja Harri Montonen pystyi kierrättämään kokoonpanoaan. Keskitorjuja Rolle Jokela pelasi kauden avauspelinsä, hän on farmipelaaja 1-sarjasta. Myös yleispelaaja Arttu Reima debytoi Lempon paidassa. Esille nousi etenkin keskitorjuja Manu Mäenpää joukkueen korkeimmalla pistesaldolla kahdeksalla.

Lempo saanee ryhmäänsä takaisin ainakin yleispelaaja Ville Raidan, joka puuttui Kangasala-pelistä.

Lempolla on vahva rekordi peleistä AitRia vastaan viime kausilta. Sarjassa joukkueet ovat kohdanneet kahdella Lempo-kaudella neljästi, Lempo on voittanut kaikki pelit. Lisäksi muutamissa treenipeleissä Lempo on ollut vahvempi.

Täksi kaudeksi AitRi vaikuttaa saaneen selvästi uutta nostetta, mistä sarjataulukkokin kertoo. Ryhmä on saanut uusia nuoria pelaajia ja yhteistyö niin Rantaperkiön Iskun 1-sarjajoukkueen kuin junioreiden kanssa toimii.

Ryhmässä on yhä isoissa rooleissa kokeneita vastuunkantajia viime kausilta, kuten yleispelaaja Teemu Pöytäniemi, hakkuri Olli Kanerva ja passari Tambert Kruusimaa.

Uusia avainpelaajia ovat muun muassa yleispelaajat Lasse Lepola ja Roope Heikkiniemi ja keskitorjuja Antti Taponen ja Eetu Ahonen.

Luvassa on varmasti mielenkiintoinen ottelu. Pyrimme laittamaan oman liven Lempo-Volley miehet Facebook-sivulle.

24.10.2021 Lempo-Volley - LP Kangasala

Pitkän tauon jälkeen taas peleille - vastassa uusi tuttavuus

Kun Lempon 2-sarjalohkossa on vain neljä joukkuetta ja alkusarjaa pelataan täten kuusi kamppailua syyskaudella, voivat pelitauot olla pitkiä.

Lempolla kauden avauspelin ja toisen pelin välillä on 20 päivää. Sunnuntaina nuori Lempo pääsee taas pitkästä aikaa pelikentille, ja vielä kotisalissa, kun vastaan tulee LP Kangasala.

Peli alkaa Hakkarin liikuntahallissa kello 18.30 naisten 1-sarjan kotipelin jälkeen.

Lempo aloitti kauden lokakuun alussa komealla 3-0-kotivoitolla VaLePasta. Sen jälkeen on pelattu A-poikien SM-sarjaa ja osa pelaajista ollut mukana Lempon 1-sarjan peleissä.

LP Kangasala on uusi joukkue 2-sarjassa. Nuori kaveriporukka laittoi oman joukkueen kasaan ja lähtivät liiton alaiseen sarjaan, mikä on hatunnoston paikka nykyaikana, jolloin 2-sarjan joukkuemäärä tuntuu vähenevän kausi kaudelta.

Alku on ollut kangasalalaisille haastava. Alla on kaksi peliä ja kaksi 0-3-tappiota. Joukkue on jäänyt kerran 7 ja kerran 8 pisteeseen, parhaimmillaan saanut 21 pistettä erässä.

Myös Kangasalla on alla taukoa, tosin vain kaksi viikkoa Lempon kolmen sijaan.

Ryhmästä löytyy myös tuttuja pelimiehiä korkeampia lentissarjoja tunteville. Kapteeni ja yleispelaaja Juuso Palonen on pelannuut VaLePan 1-sarjajoukkueessa ja libero Anton Ollikainen pelaa tällä kaudella Pälkäneellä 1-sarjaa. Palonen on alkukauden tehokkain Kangasalan pelaaja.

Lempon nuoret saivat viime viikonloppuna hyvää pelituntumaa A-poikien kotiturnauksessa, jossa tuli lohkon toinen sija. Ryhmään on tullut myös uutta verta, kun kokenut yleispelaaja Arttu Reima on liittynyt riveihin. Reimalla on alla muttama välivuosi 2-sarjakentiltä, hän on tuttu Jyry-paidasta muutaman vuoden takaa.

Lempon avauspelissä peli rullasi komeasti ja etenkin syöttöpeli lämmitti päävalmentaja Harri Montosen mieltä. Eniten pinnoja kasasivat Ville Raita 12, Niko Montonen 9 ja Manu Mäenpää 8. Keskitorjuja Mäenpää onkin ollut alkukauden läpilyöjä.

Lempon ryhmästä Montonen ja Nieminen ovat päässeet esiin myös 1-sarjassa Lempo-paidassa, myös Veeti Ahlfors ja Ville Tuki ovat saaneet hieman peliaikaa sarjaan korkeammalla.

Tervetuloa seuraamaan mielenkiintoista uutta vastustajaa ja Lempon syysvirettä!

Live Lempo-Volley miehet Facebookissa

Pelin tulospalvelu

2.10.2021 Lempo-Volley - VaLePa

Kausiennakko tulevaa 2-sarjakautta ajatellen

Kauden ensimmäisen 2-sarjapelin ennakkona toimii laajempi 2-sarjakauden ennakko, jossa käydään läpi Lempon vastustajia ja koko 2-sarjaa.

Sarjasysteemi

Tulospalvelu

2-sarjassa pelaa 19 joukkuetta neljässä lohkossa. Muissa lohkoissa on viisi joukkuetta, Lempon B-lohkossa neljä Vilppulan Tähden luovuttua sarjassa.

Alkusarjassa pelataan kaksinkertainen sarja eli Lempolla kuusi peliä jouluun mennessä. Sen jälkeen lohkojen kolme parasta ylempiin jatkosarjoihin (12 joukkuetta) ja lohkojen loput alempiin jatkosarjoihin (7 joukkuetta). Jatkosarjojen jälkeen pelataan pudotuspelit.

Lempon B-lohko

Lohkon tulospalvelu

Lempo-Volley

Lempon joukkue on sekoitus nuoruutta ja kokemusta. Päävalmentaja Harri Montosella on käytettävissä laaja rinki pelaajia ja yhteistyö Lempon 1-sarjajoukkueen kanssa luo lupauksille kovan treenin ja peliajan yhdistelmän.

Kokemusta edustavat Olli Uusitalo, Riku Nissilä ja Eetu Saarinen. Myös yleispelaaja Arttu Reima on palailemassa pelikentille. 1- ja 2-sarjajoukkueen mukana ovat Niko Montonen, Kalle Nieminen, Veeti Ahlfors, Ville Tuki ja Tommi Nieminen. Tommi on vielä jouluun asti armeijassa, joten hän on mukana ehtimisensä mukaan.

Uusia pelaajia ovat yleispelaajat Ville Raita ja Taavi Arminen sekä hakkuri Martin Pekka. Omista junioriesta ovat nousseet Atte Korkola, Manu Mäenpää ja Jussi Suhonen.

Lempon passariosasto uudistui viime kaudesta Jonne Haaviston siirryttyä 1-sarjaan Pälkäneelle. Tuki on mukana, kun 1-sarjalla ei ole omaa peliä ja toinen passari on yleispelaajana viime kaudella nähty Kalle Nieminen. Hän on esittänyt lupaavia esityksiä treenipeleissä ja pelannut passarina myös junnuissa.

Yleispelaajaosastoa voi kuvailla Lempon vahvuudeksi, kuten laitavoimaa yleisestikin. Tammelan Ryskeestä saapunut Raita on voittanut kahdella viime kaudella 2-sarjan pistepörssin ja esitti treenipeleissä tehokkaita otteita. Yleispelaaja- ja hakkuriosastolle Lempolla on useita vaihtoehtoja.

Viime kaudella Lempo oli lohkosan kärjessä 2-sarjan keskeytyessä. Tämän kauden alkusarjassa pelejä on harmillisen vähän, mutta Lempo voi hyvin taistella lohkon kärkisijoista.

VaLePa

VaLePan 2-joukkue on lohkon musta hevonen, joka voi yllättää. Ryhmä jatkaa nuorella rungolla, joka koostuu VaLePan junioreista, niin kuin viime kausina. Parina aiempana kautena VaLePan käyrä on ollut ylöspäin: Lempon avauskaudella joukkue oli lohkojumbo ja viime kaudella pudotuspelisijoilla.

Ryhmässä on muutama 2-sarjatason luotto- ja tähtipelaaja. VaLePan liigajoukkueen libero/yleispelaaja Raivis Oiguss on joukkueen pelaajalistalla. Peliaikaa tuskin on luvassa liigassa, joten 2-sarjan peliaika tulee tarpeeseen. 2-sarjassa hän lienee todella kova vahvistus. Lisäksi VaLePa saa kaksi paluumuuttajaa Team Wincleanista, kun keskitorjuja Tuomas Tihumäki ja yleispelaaja Aatu Niemelä palaavat VaLePaan.

Heidän varaansa VaLePan on hyvä rakentaa ryhmää, ja VaLePan lupaavat nuoret kirittävät ja kehittyvät kauden aikana. Nuoren joukkueen tavoin VaLePa voi olla virheherkkä, mutta pelata ajoittain loistavasti.

Valmennuksesta vastaa seuran junioripäällikkö Jani Huoponen ja apunaan valmentajalegenda Harri Lehtimäki.

VaLePan joukkuesivu tulospalvelussa 

Aitolahden Riento

2-sarjan monivuotinen peruskivi, tamperelainen Aitolahden Riento nähdään jälleen sarjassa. AitRi kävi muutaman vuoden 1-sarjassa ja pelasi 2-joukkueen voimin 2-sarjaa, nyt joukkueen edustus pelaa 2-sarjaa.

Viime kausi oli AitRille tuloksellisesti vaikea. Tällä kaudella joukkueen pelaajistosta ei ole paljoa varmaa tietoa, mutta Iskun kanssa tehdyn farmisopimuksen mukaan ryhmä pysyy melko hyvin kasassa ja on saanut uutta nuorta voimaa.

Ryhmän peruspalikoita ovat kokeneet Olli Kanerva, Teemu Pöytäniemi ja Jere Peltokangas. He ovat kokeneita 2-sarjapelaajia, joilta löytyy hyvä perustaso.

Heidän lisäkseen ryhmässä on kasa nuoria tulevaisuuden tähtiä, jotka ottavat ensi askeliaan aikuisten peleissä. Yhteistyö Iskun kanssa mahdollistaa farmipelaajian saamisen 1-sarjasta ja Iskun junnujoukkueiden parhaiden pelaajien saavan peliaikaa aikuisten peleissä AitRissa.

Jos Isku-yhteistyö toimii, AitRi voi parantaa selvästi viime kaudesta.

AitRin joukkuesivu tulospalvelussa 

LP Kangasala

Sarjan tulokasjoukkue tuo uutta väriä Kangasalta 2-sarjaan ja vahvistaa Pirkanmaan roolia Suomen lentopallokeskittymänä. Miesten 2-sarjassa neljäsosa joukkueista tulee Pirkanmaalta.

Joukkue on koottu nuorista pelaajista, jotka ovat pelanneet junnuina yhdessä. Osalla on ollut taukoa lentopallosta ja kaveriporukka saanut innon taas nousemaan.

Joukkueen taustalla on Juuso Palonen, joka on joukkueen taustavoima. Hän on tuttu muun muassa VaLePan 1-sarjan liberona.

Joukkue on nuori muttei kuitenkaan mikään junnuryhmä. Pelaajat ovat 2001-2003-ikäluokkaa ja pelanneet aiemminkin yhdessä. 

Treenikaudella LP Kangasala kohtasi Pälkäneen Luja-Lukon 1-sarjajoukkueen, jolle hävisi 0-5.

Kangasalan ryhmä on selvästi etukäteen vaikeimmin arviotavissa, sillä vanhaa kokemusta ryhmästä ei oikeastaan ole. 

LP Kangasalan joukkuesivu tulospalvelussa

Muut lohkot

Nostetaan muista lohkoista muutama mielenkiintoinen joukkue.

A-LOHKO

Joukkueet: Keimolan Kaiku, PuMa Volley Helsinki, Salon Viesti, Hollolan Salpis, Valkeakosken Isku-Veikot

Lohkon tulospalvelu

Isku-Veikot

Valkeakoskelainen ryhmä on viime vuodet nostanut jatkuvasti profiiliaan 2-sarjassa ja voi kuulua tällä kaudella jopa sarjan kärkiryhmiin. Pelasi Lempon kanssa treenipelissä tasan 2-2. Hakkurina maajoukkueessa keskitorjujaja esiintynyt Markus Kaurto, joka on huima vahvistus 2-sarjaan. Passarina ikinuori Timo Väisänen.

Salpis

Viime kaudella voittamaton 2-sarjassa, paitsi edustuskelpoisuussotkut muuttivat pari peliä tappioiksi virallisissa tuloksissa. Lienee tänäkin vuonna vahva, sarjan suosikkeja. Viime kauden tähtipelaajat Tero Seppälä, Villemarkus Sumanen ja Pyry Rantalainen jatkavat, joten hyvät lähtökohdat kauteen.

PuMa Volley

Uusi tulokas palauttaa palauttaa Helsingin miesten 2-sarjaan. Vahvan junioriseuran projekti saada lupaaville poikajunnuille aikuisten pelejä. Projektia vetää valmentajana Suomen paras beach volley -pelaaja Jyrki Nurminen. Mielenkiintoinen tulokas.


C-LOHKO

Lohkon joukkueet: Raision Loimu 1, Lapin Narvi-Pallo, TuTo-Volley 2, Por-Lentis, Oripään Urheilijat

Lohkon tulospalvelu

Raision Loimu

Kahden viime kauden kauden 2-sarjan ykkönen (kauden keskeytyessä paras pistemäärä). Hallinnut sarjaa viime kaudet, joten lähtee tähänkin kauteen ykkössuosikkina. Kokenut ryhmä, jossa myös nuorempaa voimaa. Laatua joka pelipaikalle ja kokemusta korkeammistakin sarjoista usealla pelaajalla.

TuTo-Volley 2

TuTon liigajoukkueen 2-joukkue, joka on yhdistelmä todellista kokemusta ja liigarosterin nuoria. Viime kaudella TuTossa 1-sarjaa pelanneet ja liigakokoonpanoa  kolkuttelevat Urho Rytsä ja Oleksii Bulgyn saavat tärkeää peliaikaa. Lisäksi mukana jo TuToa aikoinaan 1-sarjaan nostanut Teemu Tolonen ja keskitorjujakonkari Kimmo Kutinlahti. Hyvin mielenkiintoinen ja varmasti laadukas tulokas 2-sarjaan.


D-LOHKO

Lohkon joukkueet: JyväsLentis, Outokummun Partion Karpaasit, Puijo-Wolley, Liperi-Volley, KempeLe

Lohkon tulospalvelu

JyväsLentis

Jyväskylässä tehdään uutta tulemista pidemmällä tähtäimellä, kun 1-sarjajoukkue luopui sarjasta muutama kausi sitten. Sen jälkeen nuori omista kasvateista koostuva joukkue on ottanut ensi askeliaan miesten peleissä. Niinpä tällä kaudella joukkueelta voi odottaa jo kovaa haastoa lohkon kärkiryhmiä vastaan.

Karpaasit

2-sarjan monivuotinen kärkiseura, joka kokoaa yhteen alueensa lentopallokonkareita. Listoilla useita entisiä liigamiehiä, uutena pelaajana muun muassa Miikka Räsänen. Joukkue pärjäävät hurjalla kokemuksellaan ja Karpaasit on taas vaikea voitettava kaikille.

13.9.2021 Harjoitusottelu Isku - Lempo-Volley

Harjoituspelit käyntiin kovaa vastustajaa vastaan

Lempo-Volleyn miesten 2-sarjajoukkue aloittaa harjoituspelinsä maanantaina 13. syyskuuta Pyynikillä. Vastus on heti kova, Rantaperkiön Iskun 1-sarjajoukkue.

Peli pelataan Iskun treenivuorolla ja se alkaa hieman kello 19 jälkeen, kun joukkueet pääsevät saliin kello 19.

Lempo ei ole vielä julkaissut koko 2-sarjajoukkuettaan, se tehdään tällä viikolla pelin jälkeen. Tähän mennessä sopimus on julkaistu yleispelaaja-hakkuri Ville Raidalle.

Raidan voikin lukea heti joukkueen tähtikaartiin: hän on kahden viime kauden 2-sarjan pistepörssin voittaja Tammelan Ryskeen ja Liperi Volleyn paidasta. Raita debytoi Lempo-paidassa maanantaina.

Lempon joukkue on hieman uudistunut viime kaudesta, mutta runko on omissa nuorissa. Yhteistyö miesten 1-sarjan kanssa on tiivistä ja 1-sarjan sopimuspelaajia Niko Montosta, Tommi Niemistä, Kalle Niemistä, Ville Tukea ja Veeti Ahlforsia ja Rolle Jokelaa tullaan näkemään myös 2-sarjapeleissä tulevalla kaudella.

Maanantaina nähdään kehissä useampi tuttu kokenut pelaaja viime kausilta ja omia junioreita.

Lempo jatkaa Harri Montosen valmennuksessa tälläkin kaudella. Viime kausi jäi tyngäksi, kun 2-sarjat keskeytettiin marraskuussa koronatilnateen vuoksi. Niinpä 2-sarjoja ei ole päästy pelaamaan loppuun kummallakaan Lempon kaudelta.

Edellisestä pelistä on Lempolla siis noin 10 kuukautta.

Vastustaja Isku oli viime kaudella 1-sarjassa viides ja kuuluu ennakkokaavailuissa tämän kauden ennakkosuosikkeihin. Joukkueen uusi päävalmentaja on Heikki Kosonen, joka siirtyi Pälkäneen Luja-Lukon valmennuksesta Tampereelle.

Isku on julkaissu kolme pelaajasopimusta: keskitorjuja Jukka Katilan ja yleispelaajat Tiitus Vuoren ja Konsta Karjalaisen.

Jos ja tietojen mukaan kun viime kauden runko jatkaa, saa Lempo vastaansa kovan nipun kauden avauksessa. Hakkuri Paavo Kkorhonen on ollut 1-sarjan parhaita pelipaikallaan viime kaudet, Daniel Heinonen myös. Passarina lienee entinen liigalibero Niko Lintula.

Ottelu pyritään lähettämään livenä Lempo-Volley miehet Facebook-sivulla, joten tsekkaa sieltä Lempon esitystä!