Lempo sai Pieksämäeltä matkaansa yhden sarjapisteen
11.10.2026

N1 RUNKOSARJA PIEKSÄMÄEN TSEMPPI-82 – LEMPO-VOLLEY 3–2 (14–25, 25–17, 22–25, 29–27, 15–13)
11.10.2026 Kontionpuiston liikuntahalli, Pieksämäki
Lempo-Volleyn ja Pieksämäen Tsemppi tarjosivat melkoisen näytöksen, joka kesti kaikkiaan noin kolme tuntia Kontionpuiston liikuntahallin sunnuntai-iltapäivässä. Lopulta voittoa juhli kotijoukkue Tsemppi 3–2 (14–25, 25–17, 22–25, 29–27, 15–13).
Lempolle tappio oli kauden ensimmäinen, mutta pisteitä on tilille karttunut kaikissa neljässä sarjapelissä.
– Tarjottiin yleisölle viihdettä koko rahan edestä. Peli aaltoili aika lailla puolin jos toisin ja huolellisempi joukkue voitti, Lempon päävalmentaja Tomi Tokee kertoi.
Käänteitä, todellakin. Jo peli itsessään oli melkoinen maraton, kun nähtiin kolme todella tiukkaa erää, joista yksi venyi pitkälle jatkoille. Pelin kolmas erä kesti selvästi tavallista pidempään, kun pöytäkirjaa laitettiin kuntoon. Ja kruunuksi viides erä ratkesi kahden pisteen erolla. Niinpä oli oikein, että molemmat saivat vähintään yhden sarjapisteen mukaansa.
Lempon hakkuri Karoliina Viitaniemi ratkaisi avauserän, kun hän syötti erän loppuun yhdeksän pisteen putken. Jos avauserän loppu oli yksipuolinen näytös, niin oli myös toisen erän toinen puolikas, tällä kertaa tosin Tsempin askelmerkeissä.
Lempo esitti kolmannessa erässä hienon kirin takaa erävoittoon. Kotijoukkue johti jo 18–13, mutta Lempo kampesi itsensä vielä kuskin paikalle. Jenna Ketolan neljä pistettä 20 pisteen päällä nostivat Lempon erävoittoon.
Vierailija olisi voinut napata täydetkin pisteet, mutta neloserän jatkopallot kääntyivät lopulta Tsempille. Lempo esitti taas nousun, nyt 16–20-tappiosta vielä tasoihin. Jatkopalloilla lopulta viides eräpallo oli liikaa ja Tsemppi venytti pelin viiteen.
Kontionpuiston tunnelma ja äänekäs kotiyleisö saivat vielä melkoisen näytöksen viidennessä erässä. Lempo teki kolmannen kovan nousunsa erän lopussa, mutta se jäi kuitenkin inan vajaaksi. Lempo selvitti 10–14-tilanteessa kolme ottelupalloa, mutta neljäs ei enää noussut ja Tsemppi vei erän 15–13.
Lempon parhaana palkittu yleispelaaja Saimi Heikkinen kertoi joukkueen onnistumisista.
– Tänään selviä onnistumisia meillä oli yhteispeli, ajoittain pelasimme tosi hyvin yhteen. Ja löysimme ratkaisijoita tänään laajasti, Heikkinen pohti.
Lempo teki pelin aikana runsaasti vaihtoja, Heikkinen tuli myös kesken pelin kentälle ja teki 8 pistettä. Jenna Ketola teki 14, Karoliina Viitaniemi 12 ja Laura Yläjärvi 11. Tsempilla entiset Puijo-tähdet olivat isossa roolissa, Sanni Vallin oli illan ykköshahmo 23 pisteellään, Sinitta Mennala teki 15.
– Lähdetään hakemaan tuleviin peleihin vielä lisää perustekemistä ja hitsaudutaan taas lisää yhteen, Lempon Tokee suuntasi katseen tulevaan.
Lempon kausi jatkuu vieraspelien merkeissä. Sunnuntaina 18.10. Lempo pelaa LP Viesti Akatemian vieraana Salossa ja sunnuntaina 25.10. Erän vieraana Helsingissä.
Pelihaastattelu
Palkinnot
Lempon paras pelaaja: Saimi Heikkinen
Pisteet
Lempo: Jenna Ketola 14, Karoliina Viitaniemi 12, Laura Yläjärvi 11
Tsemppi: Sanni Vallin 23, Sinitta Mennala 15, Linda Laatikainen 11
Yleisö: 165
Avauskokoonpanot
Lempo: Carina Lehto, Jenna Ketola, Saara Rajala, Karoliina Viitaniemi, Roosa Päykkönen, Lotta Alatalo liberot Laura Liikanen ja Elsa Tokee
Tsemppi: Linda Salo, Sinitta Mennala, Silja Kosonen, Sanni Vallin, Linda Laatikainen, Saana Laitinen

