Otteluraportit

18.2.2023 Neljännesvälierä Lempo-Volley - Vilppulan Tähti 1-3

Sarjan tilanne: Tähti jatkoon 2-0

Miesten 2-sarjassa pelattiin isojen panoksien neljännesvälierien toinen osaottelu Lempon ja Vilppulan Tähden välillä lauantaina 18. helmikuuta Hakkarin liikuntahallissa.

Lempo tarvitsi voiton venyttääkseen ottelusarjaa kolmanteen otteluun. Tähti voitti kuitenkin Hakkarissa erin 3-1 (25-27, 25-22, 25-17, 25-17) ja etenee puolivälieriin.

Tähti voitti ottelusarjan voitoin 2-0 ja Lempon 2-sarjakausi päättyi tähän.

Lauantaina Lempo voitti upeasti avauserän, mutta sen jälkeen kokeneempi Tähti otti otteen. Lempon parhaana palkittiin hakkurina pelannut Niko Montonen, joka tehoili upeat 22 pistettä. Veeti Kosonen ja Atte Korkola tekivät 11. Tähden ykköstykki oli 18 pisteen Joona Manninen.

Lempo-Volleyn miesten 2-sarjajoukkueen kausi 2022-2023 päättyi siis pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle.

Lempo-Volleyn nuori joukkue uusiutui isosti kuluneelle kaudella ja mukaan tuli uusia omia junioreita ja valmentajaksi Pasi Korkola.

Kausi oli nuorelle joukkueelle oppia tuova. Alkulohkossa Lempo oli kolmen ottelukierroksen jälkeen neljäs viidestä joukkueesta. Pisteitä tuli 13. Lempo oli lohkossaan ainoa, joka sai pisteen alkulohkon voittaneelta KeiKalta.

Lempo oli 2-sarjan alkulohkorankingissa 12:s. Pudotuspelien avauskierroksella vastaan tuli rankingin 5:s Tähti, joka oli lopulta hieman liian kova vastus.

Lempo pelas 14 sarjapeliä, joista tuli kaikkiaan kolme voittoa ja viidennen erän tappioita kertyi viisi.

Joukkueen pelaajilla osan kausi jatkuu vielä juniorien ja miesten 1-sarjan peleissä.

Lempo kiittää kaikkia kuluneesta kaudesta, jotka olivat mukana tukemassa ja kannattamassa joukkuetta! Iso, iso kiitos kaikille! Lempo toivottaa onnea myös vielä kauttaan jatkaville 2-sarjajoukkueille.

Pelin tulospalvelu

12.2.2023 Neljännesvälierä Vilppulan Tähti - Lempo-Volley 3-2 

Sarjan tilanne: Tähti johtaa 1-0

Miesten 2-sarjan pudotuspelit käynnistettiin sunnuntaina 12. helmikuuta Vilppulassa. Ja olipa todellista pudotuspelilentopalloa heti avauspeliin!

Vilppulan Tähti otti Lempoa vastaan ensimmäisen kiinnityksen puolivälieräpaikkaan Vilppulassa pelatussa avausosassa, mutta ei todellakaan helpolla. Tähti voitti lopulta 3-2 (25–23, 14–25, 28–26, 17–25, 15–9).

Lempo laittoi selvää ennakkosuosikkia vastaan todella kovaa kampoihin, eikä sarja todellakaan ole vielä taputeltu. Lempo otti kaksi selvää erävoittoa, ja kaksi kääntyi todella niukasti Tähdelle. Viides erä oli kokeneemman Tähden heiniä.

Lempolla passasi tänään ensimmäistä täyden 2-sarjapelinsä 15-vuotias Kaapo Korkola. Saman ikäinen Kendron Tüür pelasi hakkurina ja kokosi komeat 13 pistettä. Hieman vajaamiehisenäkin Lempo antoi myrskyvaroituksen taidoistaan.

Yleispelaajakaksikko Niko Montonen (23 pistettä) ja Veeti Kosonen (19) hakkasivat palloa kovaa ja korkealta. Tähdellä Joona Manninen oli todella kova 21 pisteellään.

Parhaina palkittiin Lempo-libero Arttu Hokkanen ja Tähden Joona Manninen.

Pelin tulospalvelu

Toinen osaottelu pelataan ensi lauantaina kello 17 Hakkarissa, ja silloin Lempolta tarvitaan voitto, jotta kausi jatkuisi. Silloin kannattaa saapua Hakkariin seuraamaan todella tiukkaa pudotuspelitaisto.

Jos Lempo voittaa, sarja on 1-1 ja kolmas ratkaiseva peli pelataan 26.2. Vilppulassa. 

Jos Tähti voittaa, etenee se kahdeksan parhaan joukkoon ja Lempon kausi päättyy.

5.2.2023 Lempo - PuMa-Volley 2-3 

Miesten 2-sarjan runkosarja paketoitiin maratonottelulla PuMa-Volleyta vastaan sunnuntaina 5. helmikuuta. Lopulta PuMa voitti 3-2 (25-23, 25-19, 25-21, 15-25, 15-13) pitkän kaavan kautta.

Lempo oli lopulta oman lohkonsa neljäs. Lohkon sijoitukset:

1. KeiKa 35 pistettä

2. PuMa 21

3. Isku-Veikot 13

4. Lempo-Volley 13

5. KaPo 8

Kun pudotuspelien avauskierroksen vastus ja aikataulu varmistuu, niin tiedotetaan siitä hetimmiten.

Sunnuntaina avauserä alkoi Lempon hallinnassa. Ismo Tuomisen valmentama nuori PuMa kuitenkin pelasi kypsää ja taidokasta lentopalloa ja nousi erän kuluessa tasoihin ja ohi. Lempo vei erän vielä lopussa tiukoille hyvällä nousulla.

Toisessa erässä mentiin pitkään hyvin tasaisesti. Lempon tuplavaihto, jossa passariksi tuli Ville Tuki ja hakkuriksi Veeti Kosonen toimi hienosti. Tilanne oli vaihdon aikana Lempolle kolmen pisteen johto ja erän lopussa kuusi pistettä.

Kolmas erä meni taas PuMan merkeissä, voimasuhteet vaihtelivat erittäin. Lempo teki taas hyvää nousua loppua kohden, mutta kun ero oli parhaimmillaan kahdeksan pistettä PuMalle, ei kiri riittänyt. Etenkin yleispelaaja Nuutti Moilanen (15 pistettä) oli PuMan syömähammas.

Neloserä oli Lempolta pelin parasta tekemistä. Yleispelaajat Niko Montonen ja Tommi Nieminen ja hakkuri Aki Tuomivaara tekivät paljon hienoja pisteitä. Erä oli selvästi Lempon hallintaa ja PuMa jäi 15 pisteeseen.

Viides erä alkoi heti vierasjoukkueen merkeissä, kun Lempon valmentaja Pasi Korkola otti aikalisän 0-4-tilanteessa. Lempo lähti ajamaan etumatkaa kiinni ja nousi johtoon 9-8. PuMa otti puolestaan 12-10-johdon ja Lempo nokitti nousemalla 13-12-johtoon. Viimeiset kolme pinnaa menivät PuMalle ja ottelu erin 3-2.

Lempon parhaat pistemiehet olivat Aki Tuomivaara 20 pistettä, Niko Montonen 13 ja Veeti Kosonen 11.

Hakkarissa nähtiin todella laadukas 2-sarjaottelu, jossa kaksi nuorta joukkuetta antoivat pallolle kunnolla kyytiä. Molemmilla oli omat huippuhetkensä ja isossa kuvassa peli oli todella tasainen. PuMa ansaitsi voittonsa ja oli lopulta piirun verran edellä.

Tulospalvelu

26.1.2023 Isku-Veikot - Lempo 1-3 

Lempo-Volley jatkoi miesten 2-sarjakauttaan harvinaisella viikkopelillä torstaina 26. tammikuuta Valkeakoskella. Paikallispelissä oli vastassa Isku-Veikot kauden kolmannessa kohtaamisessa.

Lempo nappasi ottelusta hienon voiton Isku-Veikkoja vastaan. Voitto oli ensimmäinen kauden keskinäisissä otteluissa. Torstainen ottelu päättyi Valkeakoskella Lempolle erin 3-1 (25-20, 25-16, 14-25, 25-22).

Kaksi avauserää menivät Lempon hallinnassa, mutta kolmanteen IV sai vahvan menon muutaman vaihdon myötä. Neloserä oli loppuun asti tasainen, Lempon torjuntapeli toi tärkeät pisteet lopussa.

Lempolta palkittiin parhaana passari Ville Tuki ja Isku-Veikoilta hakkuri Veeti Lassila, joka on tuttu pelaaja Lempon A-pojista.

Viikkopeli oli saanut Lempolle mukaan useamman 1-sarjan farmipelaajan paikkaamaan muita poissaoloja. Jani Liski oli Lempon tehokkain 19 pinnalla ja Tommi Nieminen teki 11. Isku-Veikoilta tehokkain oli 19 pisteen Lassila. Kiihkeä paikallispeli toi myös yhden punaisen kortin Isku-Veikoille.

Lempolla on nyt kaksi voittoa putkeen ja lohkon sija 4. Sijalla kaksi oleva PuMa ja kolme oleva IV ovat pisteen edellä. 2-sarjan runkosarjaa on jäljellä enää yksi ottelu. Lempo päättää runkosarjan ennen pudotuspelejä 5.2. kotipelillä Puma-Volleyta vastaan.

Pelin tulospalvelu⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

15.1.2023 Lempo - KaPo 3-0 

Lempo-Volley jatkoi miesten 2-sarjakautta noin kuukauden mittaisen pelitauon jälkeen 15. tammikuuta. Kotipeliin Hakkarin liikuntahalliin oli saapunut vastaan Karkkilan Pojat.

Kohtaaminen oli kauden kolmas. Aiemmat pelit olivat päättyneet kotivoittoihin, eikä kaava rikkoutunut nytkään. Lempo voitti pelin selvästi 3-0 (25-20, 25-11, 25-20).

Lempolla oli hieman sairastumisia ja 1-sarjajoukkueella pelivapaa viikonloppu, joten farmipelaajiksi oli saatu yleispelaaja Tommi Nieminen, hakkuri Jani Liski ja passari Ville Tuki.

Trio esiintyikin vahvasti ja oli iso voima Lempon vahvassa pelissä. Liski teki peräti 19 pistettä ja Nieminen mukavasti tukien 10.

- Kolmikko toi äijämäistä ryhtiä sekä rauhaa peliin, Lempon päävalmentaja Pasi Korkola mietti ottelun jälkeen.

Lempo sai myös mukaansa keskitorjuja Manu Mäenpään, joka pelasi kauden ensimmäisen 2-sarjapelinsä päästyään armeijasta ennen joulua.

Avauserä oli alussa tasainen ja KaPo kävi vielä 11-10-johdossa. Sen jälkeen nykäisi eikä KaPo kohtanut enää kertaakaan ottelussa.

Varsinkin toinen erä oli Lempon selvä näytös, kun KaPo jäi vain 13:een pisteeseen.

Kolmannessa erässä pitkän tauon jälkeen Lempo piti hyvin kanttinsa ja hoiteli homman kolmessa erässä.

. Pitkä erätauko oli hyvä henkinen mittari - pysyykö homma kasassa. Kyllä pysyi työmoraali korkealla, siitä kunnia pelaajille, Korkola kiitteli. 

Lempon vastaanotto Tommi Nieminen, Atte Korkola ja libero Arttu Hokkanen toimi tänään hyvin ja passari Tuki pääsi pyörittämään peliä usein hyvistä paikoista. Hakkuri Liski oli tehokkaalla pelipäällä liikkeellä sekä verkolla että syöttöruudussa ja oli koko kentän pisteykkönen

- Atte ja Tommi säestivät hyökkäyspuolta hyvin virhemääränkin pysyessä aisoissa.Oma syöttö oli muutenkin tänään tehokas eikä virheitä tullut liikaa, Korkola mietti.

- Artulta jälleen vahva esitys liberona: eleetön vastaanottopeli, muutama maukas puolustus sekä rauhallisen tarkat passit. Inttikiireiden vuoksi Niko Montosella on metsä tullut tutummaksi kuin Mikasa, mutta siitä huolimatta kelpo suoritus tänään keskipelaajana.

Lempon miesten 2-sarjan toiseksi viimeinen runkosarjapeli pelataan poikkeuksellisesti viikkopelinä. Lempo kohtaa torstaina 26. tammikuuta vieraspelillä Valkeakosken Isku-Veikot, eli kyseessä on runkosarjalohkon paikallispeli. Peli alkaa kello 19 Apian urheilutalolla Valkeakoskella.

IV on lohkossa kolmas ja Lempo neljäs, eroa on vain yksi piste. Keskinäinen kohtaaminen on kauden kolmas, aiemmat Isku-Veikot voitti 3-2 ja 3-1.

KaPo-pelin tulospalvelu

11.12.2022 KeiKa - Lempo 3-0 

Lempo päätti miesten 2-sarjan syyskauden 2022 sunnuntaina 11. joulukuuta Keimolan Kaiun vieraana. Kyyti oli tylyä, kun lohkon kärkijoukkue Keimolan Kaiku osoitti entisine liigamiehineen kaapin paikan ja voitti Lempon selvästi 3-0 (25-9, 25-7, 25-16).

Etenkin kahdessa avauserässä Lempo ei pystynyt vastaamaan millään kokeneemman kotijoukkueen tasoon. 

- Saatiin pari erää lentopallon oppituntia. Vastustaja oli todella kova: erittäin hyvällä syötöllä saivat meidän vastaanoton rikki ja sitten kun lähdettiin hyökkäämään heidän laadukasta torjuntaa vastaan, niin pallo löytyi usein meidän puolen lattiasta, Lempon päävalmentaja Pasi Korkola mietti.

Kakkoserässä nähtiin erikoinen tilanne.

- Tilanteessa 13-2 KeiKa otti samaan aikaan peräti viisi vaihtoa! Minä jatkoin kahdella. Ehkä 2-sarjan ennätys, kun otetaan seitsemän vaihtoa samaan aikaan.

Kolmannessa erässä nähtiin ryhtiliike, mutta KeiKa vei pelin selvästi.

- Kolmanteen erään saatiin sopivasti "rrr:ää" peliin. Atte Korkola yritti näyttää esimerkkiä ja olikin joukkueen rohkein tänään.  Tasapäin mentiin noin 15 pisteeseen saakka, mutta siihen se vähän jäi. Hyvä nousu kolmoserään kuitenkin vaikean alun jälkeen.

KeiKan Karl Külaots summasi 14 pistettä, Lempon Atte Korkola parhaimpana 6.

Ottelu oli samalla Lempon viimeinen 2-sarjassa vuonna 2022. Alkukauden saldo on yhdeksän peliä, joista yksi voitto ja kolme niukkaa viiden erän tappiota. Pisteitä on kuusi ja lohkon sija viisi.

Nuori joukkue on ottanut isoja pelillisiä kehitysaskelia ja uudet tulokkaat ovat tottunut miesten sarjapelien vaatimuksiin. Kausi jatkuu ensi viikonloppuna A-poikien kotiturnauksessa Kanavan koululla ja 2-sarjassa Lempo palaa kentille 15.1.2023 kotipelillä Karkkilan Poikia vastaan.

- Nyt jäädään joulutauolle 2-sarjasta. Syyskausi on ollut tulosten valossa vaikea. Runkosarjaa on jäljellä enää kolme peliä. Josko se joulupukki toisi avaimet tuloskunnon lukon avaamiseen, Korkola mietti.

Pelin tulospalvelu

3.12.2022 PuMa - Lempo 3-2 

Lempo palasi pisteiden makuun 2-sarjassa, mutta lopulta Puma-Volley M1 juhli lauantaina voittoa erin 3-2 (22–25, 20–25, 25–22, 25–14, 15–13). Lempolle siis yksi sarjapiste matkaan.

Lempo oli matkalla vain kahdeksalla pelaajalla, mutta sai koneestaan tänään todella hienosti irti. Lauri Lahtinen oli ensi kertaa avauskokoonpanossa.

Lempo meni pelissä komeasti 2-0-eräjohtoon ja peli rullasi mainiosti. Niko Montonen ja Kasper Vesanen tekivät paljon pisteitä Kalle Niemisen passeista.

Kahden erän jälkeen pelin suunta kääntyi. Lempo oli kolmoserässä vielä kiinni suorassa voitossa, mutta PuMa sai kairattua kolmannen erän itselleen. Neljäs erä meni sitten täysin kotijoukkueelle ja peli venyi viidenteen erään.

Lopulta viides meni mahdollisimman niukasti PuMalle 15-13. Lempo selvitti kolme ottelupalloa, mutta neljäs oli liikaa.

Niko Montoselle 18 pistettä, Kasper Vesaselle 16 ja Atte Korkolalle 11. PuMalta Aku Kauppi ja Justus Fredriksson tekivät komeat 18 pinnaa ja Nuutti Moilanen 17.

Lempon pelit jatkuvat 2-sarjassa 11.12. KeiKaa vastaan vieraissa. Nyt on pelattu kaksi pelikierrosta ja KeiKa-peli käynnistää kolmannen ja viimeisen runkosarjan kierroksen.

KeiKa-peli on samalla vuoden 2022 viimeinen 2-sarjapeli.

Tulospalvelu⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

27.11.2022 Lempo - Isku-Veikot 1-3 

Lempo-Volleyn kausi miesten 2-sarjassa jatkui vapaan viikonlopun jälkeen sunnuntaina 27. marraskuuta. Lempo koki paikallispelissä tappion Valkeakosken Isku-Veikoille erin 1-3 (20–25, 25–19, 20–25, 21–25).

Pitkä viikonloppu oli takana, sillä usea pelaaja urakoi lauantaina pitkä A-poikaturnauksen ja tänään miesten sarjapelin.

Kakkoserä oli Lempolta parasta ja tiukkaa oli myöa muissa erissä. Tällä kertaa vierasjoukkue veti hieman pidemmän korren.

Tomi Nieminen tehoili 17 ja Niko Montonen 10 pistettä.

Vastapuolella Isku-Veikoissa nähtiin Lempon A-pojista tutut Jaaro Mattsson, Veeti Lassila ja Veikko Mähönen. Lassila oli IV:n paras pistemies 17 pinnallaan.

Tulospalvelu

M2-kausi jatkuu 3.12. vieraspelillä, Lempo matkaa PuMan vieraaksi!

12.11.2022 KaPo - Lempo 3-1 

Lempo-Volley vieraili miesten 2-sarjassa Karkkilassa lauantaina 12. marraskuuta. Tällä kertaa ei tullut pisteitä kotiin. KaPo voitti 3-1 (25–23, 25–11, 18–25, 29–27).

Lempo lähti matkaan yhdeksällä pelaajalla. 1-sarjaryhmästä mukana olivat Veeti Kosonen ja Veeti Ahlfors.

KaPo oli kohdattu kerran alkukaudesta, silloin Lempo nappasi voiton. Nyt KaPo pääsi maksamaan kalavelkoja. B-lohko on kärki KeiKan takana todella tiukka, sillä KaPo nousi 7 pisteeseen ja toiseksi, Lempolla pinnoja on viisi ja sijoitus nyt viimeinen eli viides. Lempo kuitenkin nappasi KeiKalta yhden sarjapsteen edellispelissä.

Karkkilassa Lempo ei saanut omaa peliään aivan rullaamaan missään kohtaa. Kotijoukkueelle kaikki kunnia hienosta pelistä, he tekivät Lempon pelaamisen vaikeaksi ja puolustivat loistavasti.

- Meillä oli kyllä vähän vaikeampi reissu. Jokaisessa erässä oli omat haasteensa. Kolmas erä näytti, että pelin suunta kääntyisi, mutta ei aivan riittänyt neloserässä voittoon, Lempon päävalmentaja Pasi Korkola mietti.

Lempolla oli neljännessä erässä useampi eräpallo venyttää peliä viidenteen erään. 24-19-johto kuitenkin suli ja KaPo voitti pelin jatkopalloilla.

- Yleispelaajana aloittanut Kososen Veeti siirrettiin hakkuriksi pelin kuluessa. Se toi meille lisää hyökkäysvoimaa, mutta ihan ei sitten lopussa riittänyt.

KaPo oli hyvä etenkin erien lopussa, sillä ensimmäinen ja neljäs erä päättyivät kahden pisteen erolla. Toinen erä meni Lempolta täysin ohi, kun KaPo jätti vierasjoukkueen 11 pisteesen. Kolmanteen erään Lempo sai selvän ryhtiliikkeen, mutta noususuhdanne katkesi kalkkiviivoilla neloserässä.

Veeti Kosonen summasi 19 pistettä ja keräsi Korkolan kehut. Myös hakkurina pelin aloittanut nuoriso-osaston Kendron Tüür pelasi hienosti ja teki 2-sarjauransa parhaat pisteet seitsemän. Lempon keskitorjujakaksikko Topi Tuomisto-Veeti Ahlfors olivat elementissään etenkin syöttöpaikalla.

- Kierrätettiin koko rosteria. Onnistujia löytyi, mutta toki parannettavaakin jäi. Tästä mennään taas eteenpäin, Korkola miettii.

Lempo jatkaa pelejään paikallispelillä 27.11. Silloin Hakkariin saapuu Valkeakosken Isku-Veikot.

Tulospalvelu

6.11.2022 Lempo-Volley - KeiKa 2-3 

Miesten 2-sarjassa nähtiin sunnuntaina 6. marraskuuta viiden erän näytelmä, kun Lempo-Volley haastoi hienosti lohkokärki Keimolan Kaiun Hakkarissa.

Viiden erän puristuksen jälkeen voitti meni KeiKalle erin 3-2 (15-25, 25-22 25-18, 23-25, 15-5).

- Meiltä vahva ++ -suoritus. Loppua lukuun ottamatta täytyy olla tyytyväinen, kuinka saatiin haastettua KeiKan tasoista joukkuetta, Lempon päävalmentaja Pasi Korkoa tuumi.

Vaikka KeiKalta puuttui Toni Kankaanpää, liigapelejä riitti monella pelaajalla. Niinpä nuoren Lempon saama piste on kova saavutus ja samalla KeiKan kauden ensimmäinen pistemenetys.

Lempo pelasi etenkin ensimmäisen ja neljännen erän loistavasti. Avauserässä liekö vierasjoukkue ollut vielä matkasta kankea, kun Lempon rohkea hyökkäyspeli jylläsi selvään erävoittoon.

- Paikoitellen oltiin tänään ihan niskanpäällä ja hallittiin. Etenkin neljäs erä oli tosi hyvää tekemistä, Korkola kertoi.

Molemmat tekivät pelin aikana paljon vaihtoja ja KeiKa sai avauserän jälkeen pelinsä jengoilleen vaihdoilla. Kaksi seuraavaa erää menivätkin vierasjoukkueelle.

Neloserään Lempon passariksi tullut Ville Tuki toi Lempolle uuden ryhtiliikkeen ja hienoilla otteilla Lempo venytti pelin viiteen erään.

Viidennessä erässä kokeneempi KeiKa oli omaa luokkaansa ja jätti Lempolle van 5 pistettä.

Lempolta hieno onnistuminen monella osa-alueella ja peliaikaa tuli kaikille. Kalle Nieminen pelasi historiallisesti samassa pelissä passaria, hakkuria ja yleispelaajaa.

Lempolla Tommi Nieminen ja Niko Montonen urakoivat 19 pistettä ja Atte Korkola keräsi 8.

- Niko ja Tommi pelasivat tosi vahvan pelin. Heille tuli paljon ruokaa ja ehkä lopussa alkoi hieman väsy painaa. Vaihdot toivat hyvin energiaa, täytyy olla koko joukkueesta ylpeä.

KeiKalla Karl Kulaots pääsi 16 pisteeseen.

Lempon pelit jatkuvat ensi lauantaina vieraspelillä Karkkilan Poikia vastaan.

30.10.2022 Lempo-Volley - Puma 1-3 

Miesten 2-sarjassa nähtiin tasainen ja laadukas ottelu, joka kääntyi Puman voitoksi erin 3-1 (25-22, 22-25, 25-23, 25-21).

Erät olivat tasaisia ja johtoasetelmat vaihtelivat. Tänään nähtiin kentällä kaksi nuorta joukkuetta, jotka esittivät hienoa puolustuspeliä, etenkin vierasjoukkue, ja raikasta hyökkäyspeliä. Myös virheitä nähtiin melko paljon, mikä on nuorille joukkueille yleistä.

- Rehellinen ja kova peli, palloa lyötiin kovaa tänään. Korostin ennen peliä virhekontrollia. 2,5 erää meni oikein hyvin. Lopussa kun haettiin kiriä, niin se vähän suli omiin virheisiin. Oli tiedossa kaverin hyökkäysvoima, mutta ei saatu heitä tänään torjunnalla kuriin, Lempon päävalmentaja Pasi Korkola kertoi pelistä.

Lempolla yleispelaaja Tommi Nieminen oli joukkueen ykkösnimi 20 pisteellään. Niko Montonen tuki vahvasti 15 pinnalla. Lempo vaihtoi kesken pelin passariksi Kalle Niemisen ja passari Ville Tuen hakkurin paikalle.

- Tommi oli tänään meidän pisterohmu ja kantoi joukkuetta. Artulta oikein luotettavaa ja laadukasta liberopeliä. Ville pelasi oikein mallikkaan passipelin tänään.

Puma esitti vahvaa syöttö- ja vastaanottopeliä, ja parhaimmillaan puolustuspeli oli upeaa. Joukkuetta valmentaa legendaarinen Ismo Tuominen. Puma-libero Joona Katajamäki sekä laitapelaajat Eelis Kauppi (16 pistettä) ja Nuutti Moilanen (10).

Pumalle täydet pisteet täysin ansaitusti. Joukkueet kohtaavat pian, kun A-poikien ensi viikon turnauksessa pelataan hyvin samoilla joukkueilla.

2-sarja jatkuu ensi sunnuntaina 6.11. Keimolan Kaikua vastaan Hakkarissa kello 12.

22.10.2022 Isku-Veikot - Lempo-Volley 3-2

Lempo-Volley jatkoi miesten 2-sarjassa Valkeakoskella lauantaina 22. lokakuuta. Isku-Veikot voitti Lempon paikallispelissä 3-2 (15-25, 25–22, 25–18, 25–27, 15–9).

Lempon päävalmentaja Pasi Korkola kertoi näkemyksiään pelistä:

- Saatiin hyvä alku ja nopeasti iso johto. Se piti loppuun asti avauserässä. En tiedä, oliko vastustajalla mennyt paikallispelistä lataus överiksi vai mitä. Avauserä oli aika selkeä, ei tarvinnut tehdä mitään ihmeellistä. Isku-Veikot teki meidän elämisen helpoksi.

- Kaveri vaihtoi toiseen erään kokeneempaa kaveria kentälle. Toinen ja kolmas olivat tasaisia. IV otti Markus Kaurton hakkuriksi ja hän oli päivän pisterohmu, teki 25 pinnaa. Ei saatu häntä torjunnalla kiinni.

- Omaa peliä leimasi vähän hyökkäyspelin tehottomuus ja haasteet side out -pelaamisessa. Tehtiin paljon töitä pisteen eteen. Siinä on tekemistä ensi viikoille.

- Montosen Niko tuli suoraan armeijasta peliin ja täytti ruutunsa. Libero Pyry Nokkonen pelasi ensimmäisen 2-sarjapelinsä, hänet palkittiin ansaitusti meidän parhaana ja täytti tonttinsa.

- Vaihdeltiin kokoonpanoa läpi pelin. Topi Tuomisto pelasi ekan pelin Lempo-paidassa, keskitorjuja tuli VaLePasta kaksoisedustuksella. Meidän pisterohmu oli keskitorjuja Veeti Ahlfors (10 pinnaa), huippupeli, etenkin syöttö- ja torjuntapuolella. Veetille kolme Leijonaa tänään.

- Hyvä jatkaa eteenpäin, tiedetään mitä parantaa jatkossa.

9.10.2022 Lempo-Volley - KaPo 3-0

Lempo-Volley pelasi kauden toisen 2-sarjapelinsä kotikentällään Hakkarissa 9. lokakuuta. Vieraaksi tuli uusi tuttavuus aikuisten tasolla, Karkkilan Pojat.

Lempo otti kauden ensimmäisen voittonsa ja valmentaja Pasi Korkola avasi voittotilinsä miesten valmentajana.

Lempolla Tommi Nieminen pelasi kauden ensimmäisen 2-sarjapelinsä tällä kaudella. Lempon avaukseen päävalmentaja Korkola marssitti Kalle Niemisen, Tommi Niemisen, Atte Korkolan, Aki Tuomivaaran, Kasper Vesasen, Veeti Ahlforsin ja liberoksi Arttu Hokkasen.

Avauserä sujui 12 pisteeseen asti tasaisesti, minkä jälkeen Lempo hieman nykäisi. Tommi Niemisen syötöillä ja hyökkäyksillä Lempo sai paljon pisteitä. Loppuerässä tehty tuplavaihto, jossa kehiin tulivat Kaapo Korkola ja Kendron Tüür toimi myös hyvin ja Lempo otti avauserän nimiinsä.

Lempo jatkoi vahvaa ja tasaista tekemistään toisessa erässä. KaPo pysytteli lähietäisyydellä, mutta varsinaista hätää ei Lempolla ollut.

Hakkuri Aki Tuomivaara vastasi pelin näyttävimmistä suorituksista ja muutama komea rajalyönti oli todella upeita. Lempo sai syötöllään paremmin rikki KaPon vastaanottoa, mikä helpotti muutakin tekemistä.

Kolmanteen erään Lempo otti hakkuriksi Kasper Vesasen ja keskitorjujaksi Kendron Tüürin. Lempo hallitsi erää melko selvästi alusta lähtien. KaPo teki nousua 15 pisteen jälkeen, mutta ei päässyt tasoihin asti enää. Myös Lauri Lahtinen kävi kentällä tekemässä takakenttäkierroksen yleispelaajana ja Kaapo Korkola tuli loppuerästä passariksi.

Tommi Nieminen kokosi 13 pistettä ja Atte Korkola 12 pistettä, Aki Tuomivaara ja Kasper Vesanen 8. KaPolla Aaro-Heikki Jalkanen oli paras pistemies 8 pinnalla.

- Perussuoritus riitti tänään voittoon. Laitahyökkäys toimi meillä hyvin ja Tommi Nieminen toi hyvää ryhtiä tekemiseen, Lempon päävalmentaja Pasi Korkola kertoi.

- Vähän meinasi kolmannessa erässä lässähtämään, piti vähän potkia. Kaikki pääsivät pelaamaan ja saivat tärkeää kokemusta. Kaveri teki välillä meidän tekemisen helpoksi virheillään.

Tulospalvelu

2.10.2022 KeiKa - Lempo-Volley 3-0

Lempo-Volley avasi miesten 2-sarjakauden sunnuntaina 2. lokakuuta Keimolan Kaikua vastaan. KeiKa voitti 3-0 (25-22, 25-22, 25-22) tiukkojen vaiheiden jälkeen.

Lempolla neljä B-ikäistä pelasi ensimmäiset 2-sarjapelinsä, KeiKalla oli riveissään usea entinen liigamies Toni Kankaanpäästä lähtien.

Lempo haastoi ennakkoon ison suosikin hienosti ja johti pitkään toista ja kolmatta erää. Kuitenkin kokeneempi kotijoukkue punnersi voiton kolmessa erässä.

Lempolta Veeti Kosonen teki 12, Niko Montonen 11 ja Aki Tuomivaara 9 pistettä.

Päävalmentaja Pasi Korkolan mietteet pelistä.

- Tasaista ja tiukkaa vääntöä kokeneita pelaajia vastaan. Muutaman pisteen erot, mutta tiukoissa paikoissa kokeneet kaverit käytti tilaisuudet hyödykseen ja olivat erien lopussa tehokkaampia kuin me.

- Pelissä oli paljon hyvää. Rohkeaa ja päättäväistä, niin kuin toivoin. Kaikki 07-ikäiset saivat miesten debyyttinsä tehtyä ja suoriutuivat malliikkaasti. Kososen Veeti oli tänään meidän ykkösmies.

- Vastaanotto toimi koko ryhmällä, Hokkasen Arttu johti sitä liberona huippulaadulla. Kaikki kunnia Keimolalle, pikkaisen jäi hampaan koloon kolmas erä, jotain parannetavaakin siis.

M2-kausi jatkuu 9.10. Karkkilan Poikia vastaan. Silloin kotiavaus, peli alkaa Hakkarissa klo 12.

Tulospalvelu⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

9.9.2022 Harjoitusottelu Isku - Lempo-Volley 4-0

Avauskokoonpanot:

Lempo:  Kalle Nieminen, Atte Korkola, Veeti Ahlfors, Aki Tuomivaara, Veeti Kosonen, Kasper Vesanen ja libero Arttu Hokkanen.

Isku: Henri Strengell, Lauri Bär, Antti Taponen, Petteri Friberg, Aaro Enqvist, Eetu Ahonen ja libero Niko Lehtosalo

Lempo-Volleyn joukkue jatkoi harjoituspelejään Tampereella Rantaperkiön Iskun kanssa perjantaina 9. syyskuuta. Lempo oli matkassa nuorella 1- ja 2-sarjajoukkueiden ryhmällä, josta kokeneemmat pelaajat olivat tällä kertaa jääneet kotiin. Lempon konkarit olivat Eetu Saarinen ja Tommi Nieminen.

Lempolla olivat kokoonpanossa myös 2007 syntynyt kolmikko Kasper Vesanen, Kenron Tüür ja Lauri Lahtinen.

Myös Isku pelasi nuorella joukkueella, viime vuoden joukkue on uusiutunut vahvasti ja A-poikien viime kauden SM-hopeamitalistista on noussut monia pelaajia ryhmään. Viime kauden pelaajista mukana olivat kokeneemmasta porukasta kapteeni ja hakkuri Petteri Friberg ja nuoremmat Antti Taponen, Eetu Ahonen ja Aaro Enqvist.

Isku nappasi nuorten ryhmien välisestä koitoksesta voiton 4–0 (25–21, 25–20, 25–19, 25–20).

Lempon peliä johti 2-sarjan päävalmentaja Pasi Korkola ja 1-sarjan valmennuksessa olevat Tuomas Alatalo ja Kari Nieminen olivat myös mukana.

– Positiivista oli ehdottomasti tänään meidän hyvä peli-ilme, Pasi Korkola mietti ottelusta.

– Vaikka oli sekajoukkue ja kokoonpanoa vaihdettiin joka erään, olisi peli voinut mennä enemmänkin sekaisin. Joukkueena kokonaisuudessa ihan ok esitys tänään.

Ottelu oli noin puolelle ryhmästä kauden ensimmäinen harjoituspeli ja 1-sarjaringissä olevat pelajatkin saivat nyt isompia minuutteja kuin aiemmissa treenipeleissä. Etenkin nuoren 07-kolmikon debyytti oli hieno askel nuorten miesten uralla.

– Tämä oli heille ensimmäinen aikuisten tosipeli ja kaikki täyttivät tonttinsa oikein mallikkaasti, Korkola kehui. Kolmikosta Vesanen ja Tüür pelasivat sekä keskitorjun että hakkurin paikkaa, Lahtinen oli erän verran liberona.

Lempo pyöritti läpi illan kokoonpanoaan ja kaikki pääsivät pelaamaan. Ville Tuki, Tommi Nieminen, Eetu Saarinen, Lahtinen ja Tüür pääsivät peliin mukaan illan aikana. Myös Isku pyöritti ryhmäänsä monipuolisesti ja jakoi vastuuta eri pelaajille.

Eristä ensimmäinen ja kolmas olivat tasaisimmat, mutta Isku oli koko illan askeleen verran edellä ja hallitsi jokaista erää. Etenkin erien edetessä kohti 20 pistettä Lempon omat virheet toivat pisteitä kotijoukkueelle.

– Tehtiin paljon omia virheitä, siinä oli tänään iso ero. Varmaan sekin vaikutti, että kaverit vieressä vaihtelivat erien välillä eikä tällä ryhmällä ole juuri harjoiteltu. Tärkeää oli, että kaikki saivat peliaikaa ja sitä pystyttiin tarjoamaan, Korkola mietti.

Lempolta etenkin libero Arttu Hokkanen ja molemmat passarit Kalle Nieminen ja VIlle Tuki pelasivat vahvan iltapuhteen. Iskulta nuori passari Henri Strengell pelasi upean pelin ja keskitorjuja Antti Taponen osoitti, miksi kuuluu nuorten maajoukkueeseen.

Hyökkäystehoissa Isku oli hieman edellä. Lempolta Kosonen ja Tommi Nieminen toivat peliin hyvää hyökkäystehoa ja pisteitä, molemmilla kokosivat kahdeksan pinnaa. Isku kuitenkin teki selvästi vähemmän suoria hyökkäysvirheitä. Molemmat käyttivät paljon peippejä ja taktisempia hyökkäyksiä, se toi peliin paljon pitkiä palloja ja puolustuksia, mikä oli varmasti oiva asia harjoituspelin annille.