Ennakko: Lempo lähtee katkaisemaan tappioputkeaan Kiistoa vastaan

1.12.2023

MITÄ: Lempo-Volley – Vaasan Kiisto

MISSÄ: Hakkarin liikuntahalli, Lempäälä

MILLOIN: La 2.12. klo 15

LIPUT: 10/7€, alle 16v ilmaiseksi.

Lähtökohta

Lempo-Volley palaa kotikentälleen Itä-Suomen kiertueen jälkeen. Samalla Lempo hakee paluuta voittokantaan kolmen tappiollisen ottelun jälkeen.

Lempolla on viime peleissä ollut tuloksellisesti haastavaa, mutta voitotkin ovat olleet lähellä. Ensin Juju voitti Lempon kahdesti erin 3-2 ja vielä Puijo voitti 3-1.

Lempo lähtee Kiisto-peliin sijalta kolme, kun pilli viheltää lauantaina Hakkarissa.

– Meillä on nyt parempi treeniviikko alla kuin oli ennen tuplaviikonloppua vieraissa. Uskon, että treenit auttavat peliin. On ollut tosi hyvä meininki treeneissä: on ollut vähän erilaisia treenejä ja saatu siitä uutta intoa, uskon että se näkyy uudenlaisena energiana kentällä, Lempon keskipelaaja Tiia Tapio kertoo.

Kiisto on toissa kauden hopeajoukkue ja putosi viime kaudella puolivälierissä. Alkanut kausi on ollut paljon uudistuneelle vaasalaisryhmälle haastava: yhdeksän pelin jälkeen Kiisto on viimeisenä sijalla 12. Pisteitä on koossa viisi, voittoja kaksi (Puijo ja Juju). 

Kiistolla on pudotuspeliviivaan kuitenkin vain kuusi pistettä eli kaksi voittoa. Kuten Kiiston nappaamat voitot kertovat, on 1-sarja tasainen ja kuka vain voi yllättää kenet tahansa, Kiistonkin ryhmässä on paljon potentiaalia parantaa.

– Toivon, että väännetään kovaa ja otetaan. En halua hävitä Kiistossa pelaavalle serkulleni. Tunnelma pitää saada kentällä kattoon, se auttaa kaikkea tekemistä. Kaikki pienetkin suoritukset huolella, Lempon Adelia Launonen arvioi.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Kokoonpanot

Lempo jakoi laajalti vastuuta Itä-Suomen tuplaviikonlopun aikana. Yleispelaaja Adelia Launonen on puuttunut viime peleistä, mutta laituriosastolla on riittänyt siitä huolimatta mukavasti laajuutta ja uusia vastuunkantajia. Tessa Francke ja marraskuun Lempo-pelaajaksi Veera Vuorentausta olivat hyvässä vedossa läpi marraskuun.

Nuori yleispelaajakaksikko Francke-Vuorentausta tuovat tehojen lisäksi kentälle paljon tunnetta ja fiilistä. Kaksikko tykkää tuulettaa ja ottaa pisteistä kaiken ilon irti. Se sytyttää joukkuekavereita ja kotiyleisöä.

Lempo esitteli uuden pelaajan viime viikonloppuna, kun Lempon 2-sarjajoukkueessa pelaava keskitorjuja Heidi Lintunen vahvisti Lempon keskariosastoa farmipelaajana. Lintunen debytoi kentällä Puijoa vastaan.

Kiiston ryhmä meni viime kauden jälkeen jonkin verran uusiksi. Päävalmentaja Patrik Ojaniemi siirtyi liigakentille Nurmon Jymyn liigavalmentajaksi. 1-sarjan tähtipelaajiin kuulunut keskitorjuja Michaela Bajnakova siirtyi myös Jymyyn. Elli-Saara Etelä siirtyi Vampulaan , Silja Arohonka RaisUun ja myös monia muita avainpelaajia vaihtoi maisemaa.

Viime kauden Kiiston pörssikolmonen Oona Rasinperä jatkaa vaasalaisten riveissä ja hän on ollut alkukauden tehopelaaja 90 pisteellään. Luottokeskari Sabina Nylund lukeutuu myös Kiiston avainpelaajiin.

Joukkueen päävalmentajana tällä kaudella toimii Alex Wisén.

Seuraa heitä

Lempo: Veera Vuorentausta. Yltyi loistoesitykseen marraskuussa ja palkittiin kuukauden Lempo-pelaajana. Yleispelaaja on roolinsa mukaisesti yleisen hyvä joka osa-alueella.

Kiisto: Venla Kujala. Sähäkkä keskipelaaja on Kiiston avainpelaajia. Pelasi vahvan viime kauden 1-sarjassa ja A-tytöissä.