Lempo voitti sarjakärki Viesti Akatemian upean kotiyleisön edessä

5.11.2023

N1 RUNKOSARJA LEMPO-VOLLEY - LP VIESTI AKATEMIA 3–1 (26–24, 25–21, 28–30, 25–16)

5.11.2023 Hakkarin liikuntahalli, Lempäälä

Lempo-Volley jatkoi naisten 1-sarjassa voitokasta kotipeliensä sarjaa sunnuntaina. Lempo nappasi kauden makeimman voiton, kun sarjakärki LP Viesti Akatemia jäi ensi kertaa ilman voittoa tällä kaudella.

Lempo on voittanut kaikki kolme kotipeliään, mutta nyt tuli ensimmäinen kolmen pisteen tulos erälukemin 3–1 (26–24, 25–21, 28–30, 25–16).

Hakkarin liikuntahallissa 127-päinen yleisö näki viihdyttävän ottelun, josta ei tuuletuksia ja tunnelatausta puuttunut. Lempon tunnettu tuulettajakaksikko Tessa Francke ja Veera Vuorentausta innostivat yleisön suorituksillaan hienoon meteliin. Samalla kotiyleisö kannusti yleispelaajat loistaviin esityksiin ja he olivatkin Lempon voiton avainpelaajia.

– Oli aika kivaa pelata noin hienon yleisön edessä. Kivaa että oli pöhinää myös katsomossa, ei vain meillä pelaajilla kentällä. Varsinkin kun itse onnistui näin hienosti, niin oli ihan mahtavaa pelata, Lempon parhaana palkittu Vuorentausta kertoi.

Hakkarin kotiyleisö on oppinut tuntemaan Tessa Francken tuuletukset 1-sarjakausien aikana. Taas tänään Tessa pääsi esittelemään koko repertuaariaan hienon ottelun aikana (kuten jutun pääkuvassa).

– Kesällä treenattiin Power Cupissa tuuletuksia, sieltä otettiin mukaan niitä tälle kaudella. Ei olla kuitenkaan ihan vielä niin rajuja tuuletuksia esitetty kuin kesällä. Ehkä niitäkin vielä nähdään, Francke paljasti.

Tuplaviikonlopun puurtanut salolaisjoukkue pelasi kauden ensimmäisen vieraspelinsä ja koki ensimmäisen tappionsa, mutta jatkaa silti sarjakärjessä pisteen edessä kakkosta Lempoa. Viestiltä puuttui matkasta muutamia farmipelaajia, jotka ovat olleet 1-sarjaryhmän tärkeitä palasia.

Lempon päävalmentaja Tuomas Alatalo hieman sekoitti pakkaa ja vaihtoi paljon avausseitsikkoaan edelliseen RaisU-peliin. Avauskokoonpanoot nousivat passari Riikka Vuorentausta, hakkuri Sofia Ikonen, yleispelaajat Francke ja Vuorentausta sekä libero Senni Virtanen. Puolivälissä kehiin vaihdettiin myös keskitorjuja Saara Tyrkkö.

– Näytettiin taas meidän joukkueen tasaisuus tässä ottelussa. Vaihdettiin edellispeliin hakkuri, passari, kaksi yleispelaajaa, libero ja kesken pelin toinen keskitorjuja. Joten kyllähän näin hieno tulos kertoo hienosta tilanteesta ja siitä, että joukkue todella on tasainen, päävalmentaja Alatalo todisti.

Ottelussa molemmilla oli omat vahvat hetkensä ja useassa erässä lopullisen erävoiton teki joukkue, joka aloitti erän vaisusti.

Ensimmäinen ja kolmas erä olivat käytännössä toistensa peilikuvia. Viesti Akatemia aloitti pelin todella hyvin ja vaikutti siltä, että vierasjoukkue moukaroi Lempon vastaanottoa täysin hajalle. Lempo nousi avauserässä 9–16 ja 12–17-tappiotilanteista lopulta erävoittoon jatkopalloilla. Tärkeä osa nousua oli onnistuneet vaihdot: tuplavaihdolla (Annastiina Tarkkanen ja Karoliina Viitaniemi) Lempo pääsi erään kiinni ja Roosa Päykkönen tuli tärkeään syöttövaihtoon tuomaan arvokkaan pisteen ratkaisuhetkillä.

Kolmannessa erässä Lempolle oli tarjolla jo koko ottelu 3–0, mutta Viestin päävalmentaja Teemu Mäkikyrö teki myös oivan taktisen muutoksen. Tuplavaihdosta kehiin tulleet Iida Mikkonen ja Mette Helminen käänsivät erän salolaisille 9–16-tappiotilanteesta. Lempo selvitti neljä eräpalloa, sai yhden ottelupallon mutta lopulta viides eräpallo venytti peliä.

Toinen ja neljäs erä olivat Lempolta selvemmät erävoitot, vaikka toisessa erässä Viesti aloitti avauserän tavoin todella terävästi. Lempo paransi pelin aikana todella paljon vastaanottoaan ja sai paremmin ja paremmin omalla syötöllään ässiä sekä Viestin vastaanottoa rikki.

– Tiia Tapio taisi syöttää neljä ässää, kun vinkattiin hänelle, että vaihtaa syöttösuuntaa, Lempon apuvalmentaja Viivi Huurne paljasti.

Tiukan kolmoserän tappion jälkeen voisi olla, että erävoiton ottanut ryhmä saa hengen päälle ja venyttää pelin suoraan viiteen erään. Ei kuitenkaan tänään. Lempo imi hienosti kannustaneesta kotiyleisöstä virtaa ja avasi neloserän sillä asenteella, että täydet pisteet jää Lempäälään. Kun Viesti sortui hieman virheisiin, neloserä oli Lempon selvää hallintaa.

Lempo osoitti voitollaan kokoonpanon laajuden voimaa. Vaikka Viesti ei aivan parhaillaan matkassa ollut, oli voitto sarjakärjestä kova temppu.

Viestin pelistä näkee, että ryhmä tekee arkitoimintaansa hyvin laadukkaasti ja pelaajapolku kohti Mestaruusliigaa on kunnossa. Helppoja pisteitä Lempo ei saanut ja nuoressa salolaisryhmässä on valtava potentiaali. Parhaana palkittiin passari Irina Mäkinen, tehokkain oli 12 pisteen Kiira Tuominen.

Lempon ryhmässä oli iso kasa onnistujia. Jo mainitun yleispelaajakaksikon lisäksi libero Senni Virtanen pelasi todella vahvan iltapuhteen. B-ikäinen Saara Tyrkkö tuli taas ryminällä 1-sarjakentille. Lempon tehokkaimmat olivat 16 pisteen Vuorentausta, 13 pisteen Ikonen ja 12 pisteen Francke.

– Pelattiin koko peli hyvällä fiiliksellä, se huokui kentällä tekemisestä. Siitä puhuttiin jo ennen ottelua kopissa. Puolustuspelistä on harjoituksissa puhuttu paljon, sillä osa-alueella tehtiin paljon ja hyvin hommia. Hyökkäyspeli oli rohkeaa 3,5 erää. Kolmoserän lopussa oli vaikeammat hetket. Syöttöpeli oli taas vahvaa, siinä on otettu isoja askeleita. Otettiin kaikkiaan todella hieno voitto, Alatalo summasi.

Lempo jatkaa kauttaan ensi viikon sunnuntaina Tapanilan Erää vastaan Helsingissä. Lempo pelasi samaisella Lehto-areenalla jo PuMaa vastaan, joka on kauden ainoa tappio toistaiseksi.

– Viimeksi Helsingin tuloksesta jäi ärsytys päälle, koitetaan tällä kertaa hakea sieltä voitto, Tessa Francke lupaili.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Palkinnot

Lempon Dammenberg-pelaaja: Veera Vuorentausta

Viestin Dammenberg-pelaaja: Irina Mäkinen

Raadissa Lempon C-tytöt

Yleisö:  127

Pisteet

Lempo: Veera Vuorentausta 16, Sofia Ikonen 13, Tessa Francke 12

Viesti: Kiira Tuominen 12, Ella Kuosmanen 11, Saimi Heikkinen 11, Selma Nikkanen 11

Seuraava peli:

Lempon pelaa seuraavaksi sunnuntaina 12.11. Tapanilan Erää vastaan Helsingissä. Viesti pelaa perjantaina 10.11. Raision Urheilijoita vastaan Salossa.

Avauskokoonpanot

Lempo: Riikka Vuorentausta, Tessa Francke, Saara Rajala, Sofia Ikonen, Veera Vuorentausta, Saara Rajala ja libero Senni Virtanen

Viesti: Irina Mäkinen, Saimi Heikkinen, Karoliina Hörkkö, Selma Nikkanen, Kiira Tuominnen, Ella Kuosmanen

Kuvat: Antti Raunio