Miten Lempon joulutauko on mennyt? "On levätty ja ollut koulusta lomaa"

5.1.2022

Miten Lempo-Volleyn naisten 1-sarjajoukkueen joulutauko on mennyt? Takana on joulu ja uusi vuosi. Sarjapelejä on jouduttu hieman odotella, kun vuoden kaksi ensimmäistä peliä (LP Vampula 2.1. ja Jymy 9.1.) ovat siirtyneet.

- On tullut levättyä. On ollut koulusta lomaa ja päästiin kuitenkin viime viikolla (uuden vuoden viikko) hyvin treenaamaan, Lempo-kapteeni Liisa Lahtinen kertoo.

Päävalmentaja Jani Huurne kertoo, että treenit ovat pyörineet hyvin juhlakaudesta huolimatta.

- Ollaan päästy suurin osa porukasta treenaamaan ihan hyvin. 

Miltä vire vaikuttaa, kun sarjapelit lähestyvät?

- Uskon, että vire on ihan hyvä. Päästään jatkamaan kautta hyvällä jalalla ja hyvällä fiiliksellä.

Mikä on joukkueen terveystilanne?

- Ainakaan toistaiseksi, pitää koputtaa puuta, ei ole ollut terveydellisiä ongelmia eikä flunssaa sen koommin, Huurne kertoo.

Lempo jatkaa pelejää vierastuplalla pohjoisessa: lauantaina 15.1. Oulussa Ettaa vastaan ja sunnuntaina 16.1. WoVo Akatemiaa vastaan Rovaniemellä. Lempo lähtee matkaan bussilla.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Pääkuva: Taisto Niukkanen