Naisten 1-sarjassa siirrytään pistekeskiarvoon runkosarjassa

7.3.2022

Naisten 1-sarjan runkosarjasijoitukset määrittyvät pistekeskiarvon mukaan. Muutoksen päädyttiin, kun osaa otteluita ei pystyttäisi enää pelaamaan runkosarjan päätökseen eli 13.3. mennessä.

Tämän hetken otteluohjelman mukaan 1-sarjassa jää pelaamatta viisi ottelua: Riemu-Kuortane, Kuortane-WoVo Akatemia, Kiisto-Kuortane, RaisU-Etta ja PuMa-Etta.

Aluksi Kuortaneen pelaamattomat pelit merkittiin luovutusvoittoina 0-3-tuloksin tulospalveluun. Lentopalloliitto kuitenkin päätyi muuttamaan runkosarjasijojen järjestyksen pisteistä pistekeskiarvoon.

Näin ollen seitsemän joukkuetta ei saa täyttä 24 pelin runkosarjaa pelattua, joten pistekeskiarvoon siirtyminen on luonnollinen päätös ja liitto päätti tästä mahdollisuudesta jo aiemmin vastaavassa tilanteessa. Myös miesten Mestaruusliigassa on otettu käyttöön pistekeskiarvo.

Lempon kohdalla tilanteella ei ole suuria muutoksia. Pudotuspelipaikka ja karsintojen välttäminen eivät ole enää mahdollisia. Lempo pelaa kaikki 24 runkosarjapeliään.

Muutoksen myötä Lempo tosin nousi runkosarjassa sijalle 10 ohi WoVo Akatemian, joka ei saanutkaan kolmea pistettä pelaamattomasta Kuortane-pelistä.

Lempon pistekeskiarvo on nyt 0,91 ja sijan taaempana olevan WoVon 0,90.

Lempo pelaa vielä sijoista 10-13, jotka ovat kaikki periaatteessa mahdollisia. Näiden neljän runkosarjan viimeisen kesken muodostuvat myös karsintasarjojen otteluparit: sija 10 vs sija 13 ja sija 11 vs sija 12.

Lempon pistekeskiarvo voi olla 0,88-1,0.

WoVo Akatemian pistekeskiarvo voi olla 0,83-1,09

LP Vampulan pistekeskiarvo voi olla 0,63-0,88

Jymy Akatemian pistekeskiarvo voi olla 0,63-0,88 

Loppukauden otteluohjelma

Sarjataulukko 7.3.2022

Kuva: Enna Huurne