Lempo voitti Pyrinnön ja lähtee sarjakärkenä joulutauolle

20.12.2025

RUNKOSARJAA TAMPEREEN PYRINTÖ – LEMPO-VOLLEY 0–3 (26–28, 19–25, 31–33)

2012.2025 Tesoman palloiluhalli

Lempo-Volley päätti naisten 1-sarjassa syyskautensa 2025 Pirkanmaan derbyyn Tampereella. Lempo haki arvokkaat pisteet vielä vuoden viimeisessä pelissä ja voitti Tampereen Pyrinnön 3–0 (28–26, 25–19, 33–31) kahden jatkopalloille venyneen erän jälkeen.

Lempo pelasi syyskaudella 13 ottelua, joista se voitti 11 ja keräsi 32 pistettä. Lempo lähtee joulutauolle sarjakärkenä.

– Peli oli todella tiukka, vaikka meni 3–0. Nuori Pyrintö tuli kyllä tosi kovaa ja saatiin tehdä töitä, että saatiin voitto, Lempon parhaana palkittu Senni Virtanen kertoi.

– Oli tiukka vääntö. Tiedettiin, että Pyrintö on kehittänyt peliään paljon loppukesästä ja harkkapeleistä. Voiton eteen piti tehdä paljon töitä ja keskittyä. Saatiin tiukoista erien lopuista paljon oppia ja kokemusta, ne opettavat paljon enemmän kuin treenitilanteet, Lempon päävalmentaja Maria Laine arvioi ottelua.

Paikalliskamppailu alkoi sen arvolle sopivasti heti niin, että avauserässä voitosta kamppailtiin jatkopalloille asti. Lempo aloitti ja lopetti erän vahvasti, mutta vaikea keskierä toi Pyrinnön takamatkalta peliin mukaan. Lempo oli 19–22-tappiolla ja vaikutti, että erä menee Pyrinnölle loistavalla loppuerän kirillä. Lempo otti Tiia Virran kehiin ja taisteli itsensä tasoihin kahden eräpallon takaa. Laura Yläjärvi teki loppuerästä useamman tärkeän pisteen ja Lempo vei erän lopulta toisesta eräpallostaan.

Toisessa erässä Lempo sai pidettyä tasonsa tasaisemmin ja teki erän puolivälissä Lotta Alatalon syötöillä ja Roosa Päykkösen hyökkäyksillä eroa Pyrintöön. Kotijoukkue oli kuitenkin sitkeä ja teki hyvää nousua hyvin samoilla kohdilla kuin avauserässä. Tällä kertaa Lempo kuitenkin pystyi pysäyttämään kirin ennen kuin kotijoukkue pääsi flowtilaan ja Lempo vei erän lopulta kuuden pisteen marginaalilla. Keskitorjuja Isabel Pyhältö tuli erässä Lempon kuusikkoon ja tuli vahvasti kehiin. 

Kolmas erä oli jälleen hurja trilleri, jossa mentiin pitkälle jatkopalloille. Lempo otti erässä kehiin keskitorjuja Elli Siirilän ja libero Elsa Tokee tuli puolustavaksi liberoksi. Pyrintö nousi taas loppuerästä ja selvitti kaksi ottelupalloa. Sen jälkeen tahkottiinkin 16 pistettä, kunnes Lempo pääsi juhlimaan voittoa suoraan kolmessa erässä. Roosa Päykkönen teki loppuerästä useita kovia ja tärkeitä pisteitä.

Lempon parhaana palkittu libero Virtanen pelasi vahvan pelin vastaanotto- ja puolustuspuolella. Hakkuri Laura Yläjärvi oli tehokkain 19 pisteellään.

Pyrinnön lempääläislähtöisistä pelaajista Venla Rajala ja Milena Montonen eivät olleet kokoonpanossa. Eevi Silpo pelasi yleispelaajana ja teki 11 pistettä. Pyrinnöltä palkittiin Silvia Maglov, joka teki ässällään hienon paluun sarjapeleihin. 

Lempon kausi jatkuu tammikuussa 2026, kun Lempo kohtaa 4. tammikuuta Tsempin vieraskentällä Pieksämäellä.

– Meidän pitää olla todella tyytyväisiä meidän syyskauteen. Vain kaksia tappiota ja kokonaisvaltaisesti hyvää tekemistä. Tästä on tosi hyvä lähteä kevääseen, Virtanen summasi alkukautta.

– Henkäistään nyt hetki ja palataan hallille uutta vuotta ennen. Työnteko jatkuu taas kovana treenisalilla, Laine kertoi tulevasta.

Pelihaastattelu

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Palkinnot

Lempon paras pelaaja: Senni Virtanen

Pyrinnön paras pelaaja: Silvia Maglov

Pisteet

Lempo: Laura Yläjärvi 19, Lotta Alatalo 10, Roosa Päykkönen 10

Pyrintö: Alisa Siika-aho 14, Eevi Silpo 11, Venla Manni 10

Avauskokoonpanot

Lempo: Carina Lehto, Roosa Päykkönen, Lotta Alatalo, Laura Yläjärvi, Inka Siekkinen, Erika Kannisto ja libero Senni Virtanen

Pyrintö: Gabriella Muurimäki, Eevi Silpo, Nanna Lahdensivu, Alina Nikkilä, Alisa Siika-aho, Venla Manni ja libero Jade Kukkohovi

Pelikuvat: Juuso Koro