Roosa Päykkönen ja Linnea Malinen liigaympyröistä Lempoon

13.8.2022

Lempo-Volley on tehnyt yksivuotiset sopimukset yleispelaaja Roosa Päykkösen (pääkuvassa) ja keskitorjuja Linnea Malisen kanssa.

20-vuotias Päykkönen saapuu Lempoon LiigaPlokin organisaatiosta ja 18-vuotias Malinen puolestaan Puijo Wolleysta.

Päykkönen pelasi viime kaudella Plokissa 30 liigapeliä, Malinen Puijon riveissä kolme liigapeliä, joten Lempo saa ryhmäänsä nuoria ja kehittyviä lupauksia, joilta löytyy kokemusta jo liigakentiltä asti.

183-senttinen Malinen on 18-vuotias Rantasalmen Urheilijoiden kasvatti. Miksi päädyit Lempoon?

– Halusin muuttaa Tampereen seudulle ja isompiin piireihin Kuopiosta, Malinen kertoo.

– Odotan uutta kautta innolla, etenkin uutta joukkuetta ja uusia tyyppejä.

Malisen siirto Lempäälään on yksi hyvä osoitus, kuinka Lempon ja LP Kangasalan yhteistyö toimi viime kaudella.

– Linnean edellinen valmentaja ja "manageri" Lehtosen Jukka soitteli kesällä Pirkanmaan suuntaan. Keskustelut niin Keräsen Artun kuin minun kanssa vakuuttivat pikaisesti pelaajan taustoineen Lempo–LP Kangasala-yhteistyön vahvuuksista. Linnea on treenannut Kuopiossa Puijo Wolleyn joukoissa ja urheiluakatemiassa kolme vuotta. Vaikka joitakin liigapelejäkin Linnealla on taustalla, uskon että tuleva kausi 1-sarjassa antaa nuorelle keskipelaajalle ponnahduslautaa vastuullisempaan rooliin liigaympyröissä, Lempo-Volleyn päävalmentaja Jani Huurne uskoo.

176-senttinen ja 20-vuotias Päykkönen on viime kaudet ollut Plokin sopimuspelaaja ja teki viime kaudella liigassa 101 pistettä. Savonlinnan Ajon kasvatti sai opiskelupaikan Tampereelta, mikä toi pelaajan Lempoon.

– Odotan tulevalta kaudelta, että pidetään joukkueen kanssa hauskaa ja pelataan hyviä pelejä yhdessä, Päykkönen miettii tulevasta.

Jani Huurne kertoo, että Päykkösen kanssa neuvottelut alkoivat jo A-tyttöjen SM-finaalien jälkeen. Kun koulupaikat selvisivät, hommat menivät pikaisesti eteenpäin. 

– Roosa vietti edelliset kaudet Pihtiputaan lentislukiossa ja treenasi Liiga-Plokin kanssa. Myös peliaikaa ja vastuuta tuli runsaasti liigassa. Odotan Roosan tuovan kokemusta kovista peleistä joukkueeseen. Hän on aktiivinen ja hyvällä vastaanotolla varustettu laituri. Jo ekoissa treeneissä on näkynyt ero esimerkiksi aktiivisessa kommunikaatiossa muiden pelaajien kanssa, Huurne kertoo.

Savolaislähtöisten Malisen ja Päykkösen myötä Lempon tulevan kauden rosteri on kasassa. Julkaistuja sopimuksia on 13 ja vielä on julkaisematta yksi Lempon oma junioripolun kasvatti.

– Olen erittäin tyytyväinen joukkueen rakenteeseen tulevalle kaudelle. Kaikille pelipaikoille on oikeasti kilpailua. Jokainen pelaaja joutuu tekemään töitä peliajan saamiseksi. Silti henki ja tekeminen treeneissä on ollut läpi kesän mainiota, päävalmentaja pohjustaa.

Pelaajakortti Linnea Malinen

Pelaajakortti Roosa Päykkönen

Roosa Päykkösen ja Linnea Malisen haastattelut

Harjoituspelit ja kausikortit

Lempon harjoituspeliohjelma on vielä keskeneräinen, mutta 10.9. 1-sarjajoukkue pelaa Hämeenlinnassa harjoitusturnauksen, jossa mukana ovat Lounaan B-tyttöjen aluejoukkueet ja 1-sarjajoukkuetta. 18.9. Lempo on mukana Salossa perinteisessä Salon OP-Lounaismaa-turnauksessa 1-sarjajoukkueidn kanssa. Muista otteluista tulee tietoa joukkueen sosiaalisen median sivuille ja kotisivuille. 

Kausikortit ovat myynnissä. Voit varata omasi pelaajilta tai valmennukselta, jani.huurne@lempovolley.fi / 040 1644320

Kausikortin hinta 70€, sisältäen varatut paikat keskikatsomosta. Eläkeläisten ja opiskelijoiden kausikortit 60€

Lempo-Volleyn sopimuspelaajat 

2 Anna Kaisa Kerminen, libero
3 Liisa Lahtinen, passari
4 Veera Hussa, keskitorjuja
5 Sofia Ikonen, hakkuri
7 Pauliina Kovanen, hakkuri
9 Tiia Tapio, keskitorjuja
10 Annika Saari, yleispelaaja
12 Tessa Francke, yleispelaaja
13 Viivi Huurne, libero
17 Riikka Vuorentausta, passari
19 Veera Vuorentausta, yleispelaaja
Roosa Päykkönen, yleispelaaja
Linnea Malinen, keskitorjuja