Ennakko: Lempo hakee paluuta voittokantaan, kun vastaan tulee sarjanelonen Etta

18.2.2022

MITÄ naisten 1-sarjaa Lempo-Volley – Etta 
MISSÄ Hakkarin liikuntahalli, Lempäälä
MILLOIN  sunnuntaina 20.2. klo 15
LIVE Solidsport.com
Tulospalvelu
LIPUT: 5 € (täällä koronaohjeet)
AIEMPI KOHTAAMINEN 15.1. Etta voitti 3–2

Lempo-Volley hakee sunnuntaina 20. helmikuuta selvää ryhtiliikettä. Tuplaviikonloppu kotisalissa tiivistyi Kuortane-pelin siirron myötä yhdeksi, kun vastaan saapuu oululainen sarjanelonen Etta.

Lempon viime peli oli kaikkea muuta kuin helppo. LP Viesti Akatemia voitti 3–0 ja jätti kahdessa erässä Lempon kahdeksaan pisteeseen.

– Ollaan jo unohdettu  Salo-peli. Mutta olihan se kiva katsoa tiistain treeneihin lähtiessä, kun Virtasen Saana heitti Salolla passia Mestarien liigassa ja vei välillä Monzan torjuntaa kahveelle. Ei ollut ihme, että mekin oltiin vähän kahvilla, Lempon päävalmentaja Jani Huurne pohjusti tulevaa edellispelin kautta.

Lempo ja Etta kohtaavat toisen kerran. Kauden avauspelistä ei ole kauaa aikaa, sillä joukkueet pelasivat Oulussa tammikuussa. Silloin Lempo nappasi jopa hieman yllättäen pisteen, kun Etta voitti 3–2.

– Tiukka vääntö nyt luvassa. Pelattiin oikein mallikkaasti Oulussa pitkän bussireissun jälkeen, niin uskon että kotisalissa pystytään haastamaan vielä tiukemmin, Huurne kertoo.

Lempo lähtee peliin sijalta 11. Taisto loppukaudella on tiukkaa. Jopa pudotuspelipaikka on saavutettavissa, myös karsintojen välttämisestä eli sijasta yhdeksän kilpaillaan kovaa ja moni joukkue kisassa mukana. Ero sijaan kahdeksan on Lempolla kahdeksan pistettä ja sijaan yhdeksän nyt seitsemän pistettä.

– Kyllähän niitä pisteitä pitäisi loppukautta varten alkaa keräilemään, Huurne tunnustaa.

Lempolta puuttuu vielä tämän vuoden avausvoitto. Jani Huurne tietää, mitä pelissä pitää hioa Ettaa ajatellen.

– Viime pelissä heitä vastaan hakkuri Roosa Rajalaa ei oikein saatu kuriin, mutta muut pelaajat aika hyvin. Roosaa vastaan katsotaan vähän torjunta- ja puolustuspelaamista.

Lempon tärkeä hakkuri Sofia Ikonen on loukkaantumisen vuoksi loppukauden pois. Salossa hakkurin roolissa aloitti Pauliina Kovanen ja päätöserässä Iida Ylimäki. Kovanen aloitti pelin vahvasti ja kokosi Lempon parhaat pisteet. Hän saapui Lempon mukaan tammikuussa ja debytoi juuri Ettaa vastaan.

– Olen päässyt hyvin mukaan joukkueeseen ja joukkue on ottanut tosi hyvin vastan. Uskon, että voimme pelata joukkueena vielä tiiviimmin, kun saamme yhdessä lisää pelejä alle.

Kovanen uskoo Lempon mahdollisuuksiin, vaikka Etta on sarjassa peräti sijalla neljä.

– Meillä on tasainen joukkue. Kun saamme omasta pelistämme kiinni, pystymme joka osa-alueella haastaamaan kaikki joukkueet.

Salossa Lempon libero Rita Jokinen palkittiin parhaana ja hän esiintyi hienosti Viivi Huurneen puututtua. Kun Ikonen on pois, iso pistevastuu nousee yleispelaaja Annika Saarelle ja hakkureille. Ettan ykkösnimi on 186 pisteen hakkuri Rajala, joka on sarjan pistepörssissä sijalla 11.

Etta tosiaa keikkuu sarjan kärkipäässä, kahden pinnan päästä kolmossijasta. Oululaisilla on viiteen viime peliin neljä voittoa, tosin edellisestä pelistä tuli tappio Jujulle.

Ettan viime viikonloppu oli vapaa, mutta tänä viikonloppuna rasitus on kovaa. Lauantaina Etta pelaa sarjakärki Iskun vieraana Tampereella ja jatkaa sunnuntaiksi Lempäälään.

Oululaisilta löytyy paljon liigakokemusta, muun muassa passari Taija Kaukoranta, keskitorjuja Annika Kivioja ja tälläkin kaudella Liiga-Plokissa lainalla käynyt Oona Pennanen.

Seuraa heitä

Lempo-Volley: Pauliina Kovanen. Lempo-hakkuri pelaa ensi kertaa kotiyleisön edessä Hakkarissa. Rohkea hyökkääjä, jolla terävä syöttö. Debytoi juuri Ettaa vastaan tammikuussa Lempo-paidassa.

Etta: Annika Kivioja. Liigassakin pelannut keskitorjuja on joukkueensa tähtiä. Vaarallinen hyökkääjä ja voi tehdä pahaa jälkeä syöttöruudussa.

Haastattelussa Pauliina Kovanen ja Jani Huurne

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Pääkuva: Taisto Niukkanen