Lempolle ensimmäinen kiinnitys finaalipaikkaan – Iskusta voitto Pyynikillä

26.3.2022

M1 VÄLIERÄT: RANTAPERKIÖN ISKU – LEMPO-VOLLEY  1–3 (25–20, 23–25, 25–27, 22–25)

26.3.2022 Pyynikin palloiluhalli, Tampere

OTTELUSARJAN TILANNE: Lempo johtaa 1–0

Lempo-Volley aloitti miesten 1-sarjan derbyvälierät kaavalla, joka on nähty aiemminkin tällä kaudella. Vieraskentällä hieman haastava startti ja avauserästä tappio. Peliin korjausliike, seuraavat erät kotiin ja voitto 3–1 (20–25, 25–23, 27–25, 25–22).

Samalla Lempo otti ensimmäisen kiinnityksen 1-sarjan finaalipaikkaan ja johtaa sarjaa 1–0. Finaalipaikka ratkeaa sunnuntaina Lempäälässä Hakkarin liikuntahallissa.

– Aika sellainen peli kuin omassa muistivihossani oli edellispelistä jäänyt. Odotetun tiukkaa vääntöä ja hieno voitto Pyynikiltä, summasi Lempon päävalmentaja Tuomas Alatalo.

Lempo joutui lähtemään otteluun haastavista lähtökohdista, sillä korona oli hieman muovannut joukkueen kokoonpanoa. Lempo keräsi kuitenkin vaikeudet vahvuudeksi ja hallitsi hermonsa todella tiukoissa erissä.

Avauspeli todellakin jättää kaiken auki toiseen osaotteluun, sillä Isku laittoi Lempon ehkä tiukemmalle kuin kukaan tällä kaudella omissa voittopeleissä. Voittoerien pistemarginaalitkin sen kertovat.

– Isku pisti kunnolla kampoihin, kovempoaa jopa kuin odotin, totesi Lempon parhaana palkittu Joel Itänen, joka uurasti tällä kertaa yleispelaajana ja teki 15 pistettä.

Avauserä oli pelissä oma lukunsa, kun Lempon hyökkäyspeli onnahteli isosti ja Isku oli erässä kuskin paikalla. 

– Avauserä harmittaa. Sössiittiin se, saatiin paljon Iskun toimituspalloja ja niitä hyökätä rauhassa, mutta ei saatu pisteitä, Alatalo purki.

Kolmessa Lempon voittoerässä tyyli oli hyvin toisteinen: Lempo haki erien aluissa itselleen parin pisteen johtomatkan, jonka Isku imaisi 20 pisteen kohdilla kiinni. Loppuerissä Isku sortui useammin hyökkäysvirheisiin, mitkä käänsivät eriä vierasjoukkueelle.

Isku esitti todellista sinnikkyyttä erien nousuillaan ja neljännessä se nousi pahimmillaan seitsemän pisteen takaa vielä johtoon 20 pisteen päällä. 

– Luotettiin omaan tekemiseen. Lopussa annettiin liikaa siimaa, mutta Korhosen Paavo syötti siinä hyvin, Itänen kuvaili tilannetta, jossa Iskun Korhonen nosti syötöillään joukkueensa neloserässä peliin mukaan usean pisteen takaa.

Lempo pystyi alun haparoinnin jälkeen tehoilemaan melko tasaisesti. Siitä kertoo kolmikon Sillanpää–Rumpunen–Itänen päätyminen 15 pisteeseen. Iskulla etenkin 17 pisteen Korhonen kantoi isoa vastuuta erien lopussa.

– Meiltä ihan tasapainoinen kokonaisuus, mutta jatkopallopeliä pitää huomenna parantaa. Sitä kautta klaarataan homma kotiin. Isku oli semmoinen kuin tiedettiin, hyvä puolustamaan ja löi taitavasti käsistä pisteitä, Alatalo mietti.

Joel Itäsen mielestä Lempon kokonaisvaltainen kenttäpeli oli illan vahvuus.

– Torjunta-puolustus oli kyllä tosi hyvää. Niin se oli kyllä Iskullakin.

Iskun Korhonen puolestaan nosti esille Aamulehden livehaastattelussa osa-alueen, josta löytyy parannettavaa.

– Huolimattomuusvirheet pitää saada pois. Helppoja palloja jäi liikaa, hakkuri kertoi.

Pyynikillä oli saatu varsin mukavasti 150 katsojaa, joista ilahduttavan moni oli Lempäälästä. Sunnuntaina onkin oiva paikka saapua seuraamaan upeaa jännitysnäytelmää, kun kaksikko ratkaisee finaalipaikan.

Tervetuloa sunnuntaina Hakkarin lauteille pudotuspelitunnelmaan kannustamaan Lempo finaaliin.

LEMPO – ISKU KLO 16, LIPUT 10/7€, kausikortit eivät käytössä.

Avauskokoonpanot:

Lempo: Arttu Lehtimäki, Joel Itänen, Sten Kruuda, Tuomas Sillanpää, Tomi Rumpunen, Tatu Härkönen ja libero Jyri Niemi

Isku: Niko Lintula, Tiitus Vuori, Jukka Katila, Paavo Korhonen, Daniel Heinonen, Joona Vihervaara ja libero Konsta Karjalainen

Tulospalvelu

PALKINNOT:

Lempon paras pelaaja: Joel Itänen
Iskun paras pelaaja: Paavo Korhonen

PISTEET:

Lempo: Joel Itänen 15, Tomi Rumpunen 15, Tuomas Sillanpää 15

Isku: Paavo Korhonen 17, Tiitus Vuori 15, Daniel Heinonen 12 

YLEISÖ: 150

SEURAAVA PELI: 

Ratkaiseva toinen välierä pelataan heti sunnuntaina 27.3. klo 16 Lempäälässä Hakkarin liikuntahallissa.

Kuvat: Jarno Nyström