Sillanpää, Puttonen ja Tuki tuovat Lempoon kokemusta ja intoa: "Tavoitteet ovat korkealla eli kannua lähdetään nostamaan"

10.5.2022

Lempo-Volley on kiinnittänyt tulevalle kaudelle laadukkaan trion riveihinsä, kun hakkuri Tuomas Sillanpää, passari Ville Tuki ja yleispelaaja Simo Puttonen ovat solmineet yhden vuoden jatkosopimukset Lempon 1-sarjajoukkueen kanssa.

32-vuotias ja 190-senttinen Puttonen on kuulunut viimeiset kaksi kautta Lempon avainpelaajiin ja kapteenistoon. Vahva johtaja ja monipuolinen yleispelaaja on iso palanen joukkuetta varmasti myös jatkossa niin kentällä kuin pukukopissa. Puttosen katse on jo tulevan kauden pelin kehittämisessä.

– Pyritään saamaan tasaisuutta peliin. Vaikka voittoja tulikin viime kaudella mukavasti, niin pelin taso heitteli liikaa otteluiden sisällä. Tulevalla kaudella on hienoa nähdä, mihin rahkeet riittää, kun Alatalon Tuomas on syksystä lähtien arjessa mukana, Puttonen miettii.

29-vuotias ja 193-senttinen Sillanpää oli viime kaudella koko 1-sarjan pistepörssin seitsemäs 280 pisteellään ja Lempon selvä pisteykkönen. Sillanpään rooli on varmasti suuri hakkurin paikalla myös tulevana talvena. Myös sarjaporrasta ylempää oltiin kiinnostuneita hakkurin palveluksista, mutta valinta osui Lempäälään. Sillanpäällä alkaa kolmas kausi Lempossa.

– Muutaman sopparin julki tullessa ei tarvinnut hirveästi enää pyöritellä omia kuvioita. Ilmeisesti runko pysynee suhteellisen samana, niin on helppo lähteä heti syksyllä viilaamaan joukkuepeliä. Varsinkin työn takia ei ole realistista tässä elämän tilanteessa hamuta Mestaruusliigaan, vaikka alustavia kyselyjä onkin tullut. 1-sarjassa tavoitteet ovat korkealla eli kannua lähdetään nostamaan. Ja kun vaan pysyisi itsekin kunnossa keväällä ja kehittää itseänsä vuosi vuodelta paremmaksi pelaajaksi, niin eipä sitä enempää voi vaatia, Sillanpää kertoo.

20-vuotias, aivan pian 21-vuotias ja 190-senttinen Tuki nousi viime kaudella 1-sarjan kokoonpanoon ja muodosti passariparin Arttu Lehtimäen kanssa. Tällä kaudella Lempon passipelistä vastaa kolmikko Lehtimäki, Tuki ja Kalle Nieminen. Humppilasta kotoisin oleva ja siellä asuva Tuki esiintyi edukseen etenkin syöttöpaikalla ja tuplavaihdoissa. Ajatuksissa on ottaa uusia kehitysaskelia ja saada kasvatettua peliaikaa tulevalle kaudelle.

– Hyvällä ja odottavalla fiiliksellä kohti tulevaa kautta. Viime vuoden finaalitappio jäi hampaankoloon eikä aivan saatu sitten sitä loppua kaudelle, mitä oltaisiin toivottu ja mikä oltaisiin myös mielestäni ansaittu. Kesän treenailen muissa maisemissa, mutta sitäkin kovempaa ja uskon että se valmistaa hyvin tulevaan kauteen. Ja tottahan se on että pelaaminen on kivaa, niin jos vaikka kovalla duunilla tulisi vastuutakin hieman enemmän. Uskon, että saadaan taas Tumpin johdolla sitkeä jengi hyvällä joukkuehengellä varustettuna ja lähdetään sillä asenteella, että kirkastetaan viimevuoden hopea kultaan, Tuki pohtii.

Lempo-manageri Juha Raunio on tyytyväinen, kun ryhmä sai kokemusta ja kolmannen palasen passariosastolle.

– Simo on taistelun ja joukkuehengen ruumiillistuma. Ei jätä ketään kylmäksi. Hallitsee nostopelin ja on hyökkääjänä monipuolinen. Tärkeä palapelin pala meille. Tuomas on urheilija isolla U-kirjaimella. Fyysisesti sarjan eliittiä ja ollut jo vuosien ajan 1-sarjan kärkihakkureita. Tärkeä pala myös ensi kauden joukkueeseen. Ville on lupaava passari, joka pääsee Hurrikaanin kesäringissä hiomaan passien tarkkuutta. Fyysisesti valmis 1-sarjan haasteisiin ja esimerkillisen sitoutunut treenaaja, Raunio kuvailee tuoreimpia sopimuspelaajia.

Pelaajakortit

Simo Puttonen

Tuomas Sillanpää

Ville Tuki

Lempon pelaajasopimukset tällä hetkellä

2 Niko Montonen, yleispelaaja
5 Kalle Nieminen, passari
7 Jyri Niemi, libero
9 Arttu Moisio, yleispelaaja
11 Simo Puttonen, yleispelaaja
12 Tuomas Sillanpää, hakkuri
15 Ville Tuki, passari
16 Arttu Lehtimäki, passari
17 Veeti Ahlfors, keskitorjuja
18 Jani Liski, keskitorjuja

11 Simo Puttonen
12 Tuomas Sillanpää
15 Ville Tuki

Kuva: Kari Kautto, Jani Huurne