Hakkuri Tuomas Hänninen Lempoon: "Olen kuullut Lemposta paljon hyvää"

14.6.2026

Lempo-Volleyn miesten 1-sarjajoukkue on solminut sopimuksen hakkuri Tuomas Hännisen kanssa. 24-vuotiaan ja 194-senttisen Hännisen sopimus on yksivuotinen ja kattaa kauden 2026–27.

Hänninen tuo Lempoon kokemusta ja hyökkäysvoimaa. Hän muodostaa Lempon hakkurikaksikon Juho Panun kanssa. 

Tuomas Hännisellä on kokemusta Mestaruusliigasta Oulun Ettasta 44 ottelun verran. Viime kaudella Hänninen pelasi 1-sarjaa Pälkäneen Luja-Lukossa ja teki pälkäneläisille 125 pistettä kiusaten myös Lempoa useassa ottelussa. Hänninen summasi Lempoa vastaan pelatuissa peleissä kaikkiaan 28 pistettä.

– Olen kuullut Lemposta paljon hyvää ja nähnyt, että asiat tehdään laadukkaasti. Mahdollisuuden tullessa oli helppo vastata myöntävästi. Yksi syy oli myös hyvä kaverini Jami Törrö, joka pelaa täällä, Tuomas Hänninen kertoo.

– Odotan tulevalta kaudelta laadukkaita treenejä ja hyviä pelejä sekä sitä, että Lempossa on selkeästi tekemisen meininki. Tuon ääntä kentälle ja tiukan leijasyötön, Hänninen kertoo.

Kempeleestä kotoisin oleva Kempeleen Lentopallon kasvatti on käynyt Kuortaneen lentopallohautomossa. Kuortaneen, Ettan ja Pälkäneen lisäksi Hänninen on pelannut aikuisten sarjoissa OsVan ja NaPan paidassa. Hakkurin lisäksi häntä on nähty keskipelaajan roolissa.

– Hienoa saada Tuomas Lempoon, saadaan taas tällekin kaudelle hyvä kaksikko hakkurin tontille. Tuomas on jo ikäisekseen kokenut peluri, mikä näkyy muun muassa fiksuna hyökkäämisenä. Lisäksi hän on ennen kaikkea joukkuepeluri, joten uskon hänen sopivan hienosti tulevan kauden taistelevaan Lempo-joukkueeseen, Lempon päävalmentaja Tuomas Alatalo kertoo.

Hänninen pelaa Lempossa numerolla 7. Tervetuloa Lempoon Tuomas!

Lempoa viime kaudella edustanut hakkuri Aarni Ruohola pitää välivuoden lentopallosta eikä jatka Lempon joukkueessa. Lempo kiittää Aarnia isosta panoksesta Lempossa mestaruuskaudella ja A-pojissa ja toivottaa tsemppiä ja menestystä tulevaan!

Lempon sopimustilanne, 14.6.

4 Juho Panu, hakkuri
7 Tuomas Hänninen, hakkuri
9 Lauri Bär, yleispelaaja
11 Simo Puttonen, libero
13 Jami Törrö, libero
17 Tatu Vuorenmaa, keskitorjuja
18 Aatu Pöllänen, keskitorjuja
24 Atte Leppälä, yleispelaaja
25 Eetu Ahonen, keskitorjuja
27 Teemu Nyström, passari
47 Aaro Keisanen, keskitorjuja

Päävalmentaja Tuomas Alatalo

Kuvat: Jami Törrö, Kari Kautto, Juuso Koro