Yleispelaaja Arttu Moisio jatkaa Lempossa: "Täällä on hieno organisaatio"

10.5.2022

Yleispelaaja Arttu Moisio jatkaa Lempo-Volleyn 1-sarjajoukkueen riveissä myös kaudella 2022–2023. Moisio solmi seuran kanssa yhden vuoden jatkosopimuksen.

Moisio palasi viime kaudella huippulentopallon pariin vietettyään muutaman välivuoden. Hän pääsi hyvin kiinni alkukaudesta lentopallotatsiin, mutta Varkaudesta kotoisin olevalla laitapelaajalla on selvästi kovemmat tavoitteet tulevalle kaudelle.

– Viime kaudelle tuli lähdettyä pikku takamatkalta eikä peliaikaa vielä tullut paljoa. Nyt on tarkoitus touhuta niin, että valmennuksella ei ole muuta mahdollisuutta kuin tarjota minuutteja, Moisio kertoo.

Aitolahden Riennossa aiemmin 1-sarjaa pelannut Moisio osoitti monikäyttöisyytensä viime kaudella ja häntä nähtiin paljon syöttövaihdoissa tai takakentän kierroksilla. Myös hyökkäyspeli meni isosti eteenpäin kauden aikana.

– Kausi oli itseltäni nousujohteinen ja kaikkiaan hieno. Täällä on hieno organisaatio, mikä oli myös syy tehdä jatko Lempäälään, Moisio kertoo.

193-senttisellä Moisiolla riittää potentiaali ottaa suurempaa roolia Lempon yleispelaajaosastolla tulevalla kaudella.

– Halusimme kiinnittää Artun heti sopimusteon ensimmäisessä aallossa, kertoo Lempon manageri Juha Raunio luotosta.

– Arttu on hyvä harjoittelija, joka kehittyi isoin loikin viime kaudella. Hän on myös esimerkillinen joukkuepelaaja ja sitäkin kautta tärkeässä roolissa joukkueessa.

Artun pelaajakortti

Videolla Artun haastattelu

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Kuvat: Antti Raunio, Kari Kautto
Video: Antti Raunio