Lempo sarjakärjessä, Etta-voitto kruunasi kuuden pisteen viikonlopun: "Sellaista vuoristorataa tänään"

23.10.2022

M1 RUNKOSARJA: ETTA – LEMPO-VOLLEY 0-3 (21-25, 12-25, 24-26)

22.10.2022 Limingan liikuntahalli

Lempo-Volley päätti Oulun tuplavierasreissun sunnuntaina Ettaa vastaan. Ottelu pelattiin tosin naapurikunnassa Limingassa. Lempo sai matkaansa täydet kuusi pistettä viikonlopusta, kun Etta kaatui kolmen pisteen arvoisesti 3-0 (25-21, 25-12, 26-24). Lempo on sarjakärjessä ja historiallisesti ainakin hetken myös Lempon naisten 1-sarjajoukkue johtaa sarjaa.

Lempo hieman muutti avaustaan lauantaista. Tommi Nieminen korvasi Simo Puttosen yleispelaajana, Jani Liski Anssi Vesasen hakkurina ja Vesanen tuli keskipelaajaksi.

–Tyytyväinen peliin isossa kuvassa. Jonkin verran uusia kasvoja oli hakemassa peliaikaa ja vaihdeltiin pelin aikanakin kuusikkoa. Peli ei kuitenkaan älyttömästi niistä seonnut. Kaikki hoitivat hommansa ja vastaanotto kesti läpi pelin, Lempon päävalmentaja Tuomas Alatalo arvioi. 

– Sellaista vuoristorataa tänään. Eka oli suhteellisen tasainen, toinen erä oli meiltä ylikävely. Ehkä tuudittauduttiin, että kolmas erä tulisi samalla tavalla, mutta kaveri rupesi pelaamaan. Onneksi saatiin kairattua kolmas erä, Lempon parhaana palkittu Arttu Lehtimäki näki pelin.

Avauserä oli molemmilla virheiden värittämä. Ettan hyökkäyspeliä ja Lempon syöttöä leimasi virheherkkyys. Lempo otti erässä kaksi repäisyä: ensimmäisen useamman pisteen eron Etta kuroi kiinni Aleksi Hännisen syötöillä, mutta Arttu Lehtimäen syöttöputken tuomaa johtoa 20 pisteen lähestyessä Lempo ei enää menettänyt.

Toinen erä oli Lempon näytös. Syöttö mursi oululaisten vastaanoton ja sitä kautta hyökkäyksen. Lempo toi erän aikana yleispelaajaksi Veeti Kososen ja passariksi Ville Tuen. Erän lopussa Lempo repi eroa Tuen upealla syöttövuorolla ja Etta jäi 12 pisteeseen.

Lempo lähti kolmoserään samalla mihin toinen erä jäi. Etta tuli pitkältä tauolta hyvällä sykkeellä ja passarivaihto toimi. Laidasta yleispelaaja Aleksi Hänninen ja hakkuri Veeti Parkkinen olivat tehokkaita ja syöttivät hyvin.

Etta johti parhaimmillaan kuudella pisteellä 17–11. Lempo otti tuplavaihdosta kehiin Lehtimäen ja Simo Puttosen. Lempo aloitti hyvän kirin, joka johti ensin eräpalloon ja Kosonen ratkaisi toisesta eräpallosta pelin Lempolle.

– Joukkueelle kiitos työstä, oli hyvin levätty yö ja pystyttin hoitamaan homma kunnialla.

Isossa kuvassa Lempon tekemisessä näkyi pitkä vierasreissu ja aikainen peli, kun ottelu alkoi jo kello 12.30. Positiivista oli nuorten pelaajien lunastama peliaika ja liberona Arttu Hokkanen jatkoi vahvoja otteitaan.

Ettalla on 1-sarjan nuorimpia ryhmiä ja joukkue esitti muutamia loistavia puolustuksia ja hyökkäyksiä ja syötti laadukkaasti. Virhekontrolli oli kuitenkin selvästi Lempon eduksi tänään.

– Ettalle pitää nostaa hattua. Eivät murtuneet vaan tuliva hyvin vielä kolmanteen erään. Pojille varmasti tulee palkinto, kun jatkavat treenaamista,  Lempon Alatalo arvioi.

Avauskokoonpanot:

Lempo: Arttu Lehtimäki, Tommi Nieminen, Tatu Härkönen, Jani Liski, Kasimir Vuorinen, Anssi Vesanen ja libero Arttu Hokkanen

Etta: Vili Taskila, Aleksi Hänninen, Oskari Järvenpää, Veeti Parkkinen, Heikki Sipola, Aleksi Mäkikyrö

Palkinnot:

Lempon paras pelaaja: Arttu Lehtimäki
Ettan paras pelaaja: Aleksi Hänninen

Pisteet:

Lempo: Tommi Nieminen 7, Kasimir Vuorinen 7, Jani Liski 6

Etta: Veeti Parkkinen 14, Aleksi Hänninen 11, Heikki Sipola 5

Yleisö:  70

Seuraava peli:

Lempo pelaa lauantaina 29.10. kotipelin Pielaveden Sampoa vastaan Hakkarissa kello 15. Ottelu on VIP-ottelu, johon myydään myös VIP-lippuja. Etta pelaa 30.10. Iskun vieraana.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.