Kausi jatkuu sunnuntaina 3.10. Nurmohallissa - vastassa Jymy Akatemia

26.9.2021

Lempo-Volleyn miesten 1-sarjajoukkueen kausi jatkuu heti tulevana viikonloppuna, kun viimein päästiin pelien makuun. 

Lempo matkaa sunnuntaina 3. lokakuuta Nurmoon, jossa vastassa on Nurmon Jymy Akatemia. Peli pelataan Nurmohallissa jo kello 13 alkaen, joten Lempo saa lähteä aikaisin matkaan.

Lempääläiset aloittivat kautensa lauantaina 25.9. kotipelillä sarjanousija Oulun Kiskoa vastaan. Lempo aloitti varmalla 3-0-voitolla.

Otteluraportti

Jymy aloittaa kautensa tänä sunnuntaina 26.9. Napapiirin Pallokettuja vastaan kotipelillä.

Viime kaudella Jymy oli runkosarjan seitsemäs. Keskinäiset pelit päättyivät molemmat Lempolle.

Jymy on uudistunut isosti viime kaudesta - eikä vähiten nimensä myötä. Joukkueen perinteiseen nimeen on tullut lisää sana Akatemia, joka viitannee lisäpanostuksista nuorien kehittämiseen. Viime kauden joukkueesta usea konkari onkin jäänyt pois ja nuoria omia kasvatteja on yhä isommassa roolissa.

Myös pelaajaliikennettä Nurmosta Lempäälään on ollut, kun viime kaudella Jymyn hakkurina läpimurron tehnyt Joel Itänen pelaa nyt Lempossa.