Eetu Rantanen ja Niko Montonen loppukaudeksi Lempon 1-sarjaryhmään

24.2.2021

Lempo-Volleyn 1-sarjajoukkue on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen yleispelaaja Eetu Rantasen kanssa. Lisäksi Lempon 2-sarjajoukkueesta yleispelaaja Niko Montonen liittyy farmipelaajana loppukaudeksi edustusjoukkueen mukaan. Liberona 1-sarjan mukana alkukaudesta enemmän ollut Kalle Nieminen tulee myös vahvemmin mukaan loppukaudeksi 1-sarjan pelikokoonpanoon.

Lempo lisää vahvuutta yleispelaajaosastolleen, joka on alkuvuodesta hieman kaventunut. Kasper Pennanen loukkaantui helmikuisessa Jymy-pelissä ja Tommi Nieminen astui tammikuussa armeijan palveukseen.

25-vuotias Rantanen pelasi viime kaudella Lempossa isossa roolissa, mutta ei tälle kaudella pystynyt lähtemään alkukaudesta mukaan yrittäjän työkiireiden vuoksi. Rantanen ei ole alkukaudesta pelannut kilpailullisesti. Nyt hän pystyi lähtemään loppukaudeksi auttamaan joukkuetta.

– Mies tunnetaan hyvin, iso käsi Eetulle, että tulee jeesimään kriittisellä hetkellä tuttua joukkuetta. Eetu on mukana oman pystymisensä mukaan, Lempon manageri Juha Raunio kertoo.

– Pennasen Kassun todella ikävän loukkaantumisen jälkeen puhelin soi, kun valmentajavelho Kunnari kyseli omaa tilannettani loppukauden suhteen. Työrintamalla pitää toki kiirettä, mutta lupauduin auttamaan mielelläni niin paljon kuin ennätän. Tarkoitus oli pitää ainakin kauden mittainen tauko tavoitteellisesta lentopallosta, mutta niin vain pelikassi on jälleen pakattu ja pääsee hikoilemaan desinfioituun Hakkariin. Kassulle pikaista paranemista, pidetään saappaita lämpöisenä! Eetu Rantanen kertoo paluunsa taustaa.

17-vuotias Montonen on Lempäälän Jyryn kasvatti ja Lempon nuorisokaartin lupaavimpia pelaajia. Hän on pelannut toista kautta 2-sarjaa ja nousi alkukaudesta suureen rooliin. 2-sarjapelit ovat olleet tauolla marraskuun lopulta, mutta Montonen on päässyt harjoittelemaan Lempon A-poikajoukkueen kanssa.

16-vuotias Nieminen oli alkukaudesta mukana useammassakin 1-sarjapelissä toisena liberona ja on loppukauden yhä enemmän mukana. Nieminen voi pelata myös yleispelaajana.

– Nuori kaksikko on jo käynyt jo haistelemassa meininkiä ja treeneissä olleet mukana, Kalle kokoonpanossakin asti. Nyt on sauma saada 1-sarjan tulikaste kunnolla. He ovat Lempon tulevaisuutta, ja hienoa päästä nostamaan nuoria mukaan ryhmään, Raunio kertoo.

Kolmikko tuo Lempolle arvokasta leveyttä kokoonpanoon ja harjoitusvahvuuteen loppukaudelle, ja ovat valmiita hyppäämään tosipaikkaan tarpeen vaatiessa.

– Nopeat tilanteiden muuttumiset aiheuttivat tarpeen reagoida. Hienoa, että saatiin rinkiin täydennystä tutuista ja oman seuran pelaajista tärkeällä hetkellä, kun runkosarja alkaa kääntyä loppusuoralle.

1-sarjan pelaajasiirtojen takaraja loppui tammikuun lopulla, mutta nämä niin sanotut siirrot ovat mahdollisia, koska kaikkien pelaajien edustusoikeus on Lempo-Volleyssa ja Lempolla on farmisopimus 1- ja 2-sarjajoukkueen välillä.

Eetu pelaa lähtökohtaisesti numerolla 15, Niko numerolla 1 ja Kalle tämän kauden mukaisesti numerolla 5.

EETU RANTANEN

Yleispelaaja
Syntynyt 1995
Pituus 191 cm
Viime kausi: Lempo-Volley
Alkukausi: Ei seuraa
Pelaajakortti

NIKO MONTONEN

Yleispelaaja
Syntynyt 2003
Pituus 187 cm
Viime kausi ja alkukausi: Lempo-Volley 2-sarja ja juniorit
Pelaajakortti

KALLE NIEMINEN

Libero/Yleispelaaja
Syntynyt 2004
Pituus 187 cm
Viime kausi: Lempo-Volley 2-sarja ja B-pojat
Alkukausi: Lempo-Volley 1- ja 2-sarja ja A-pojat
Pelaajakortti

Eetu Rantanen
Niko Montonen
Kalle Nieminen

Kuvat: Antti Raunio, Jani Huurne