Lempo M2 eteni puolivälieriin - junnuilla välieräturnauksia

25.3.2024

Lempo-Volleyn miesten 2-sarjajoukkue jatkaa kauttaan puolivälierissä! Lempo voitti viikonlopun aikana neljännesvälierissä Kokkolan Tiikerit kahdesti, ensin Kokkolassa 3-1 ja sitten Lempäälässä Hakkarissa 3-1 ja meni jatkoon voitoin 2-0. Puolivälierissä vastaan tulee Tuto.

Lauantaina 23.3. pelattiin B- ja D-junnujen pelejä.

B1-tyttöjen välieräpäivä Loimaalla päättyi hurjiin voittotuuletuksiin, kun trillerierä Jankkoa vastaan päättyi lukemin 30-28 Lempolle ja koko peli 2-0. Päivän saldona kolme voittoa ja turnauksen ykkössija eli finaalissa 13.4. pelataan sijoista 21-28.

Lempo B2-tytöt pelasi välierässä Pirkkalassa. Kahdella voitolla välieräturnauksen ykköspaikka ja finaalissa pelataan sijoista 53-60.

DAM-tytöt matkasi Lappi TL:ään. Kauden parasta peliä, mutta tässä lohkossa riitti yhteen erävoittoon. Tästä hyvä jatkaa treeniä kohti sijoitusotteluita.

D-Pojat AM-välierässä kotiturnauksessa Sääksillä. Ihan ei puhti riittänyt finaaliturnaukseen pääsemiseksi

Sunnuntaina 24.3. pelattiin D-junnujen turnauksia.

D-am pojista Tykit ja Kanuunat tänään välieräturnauksessa kotikentällä Sääksjärvellä.

Lempon D-tiikeritytöt Kristallit oli Kangasalan järjestämässä turnauksessa Kaukajärvellä josta matkaan lähti yksi 2-0-voitto ja 2 häviötä lukemin 2-1. Hienoa tsemppiä tytöiltä ja tekemisen meininki, saa olla ylpeä, joukkue viestitti!