Miehille huima voitto 1-sarjassa, B-junnut kovissa pooleissa

18.1.2020

Lempo-Volleyn lauantain kovimmat tuuletukset esitti miesten 1-sarjajoukkue. 228-päinen kotiyleisö Hakkarin liikuntahallissa taputti seisten, kun kolmas ottelupallo toi upean voiton kärkipelissä Nurmon Jymystä 3-0 (25-17, 25-20, 27-25).

Voiton myötä Lempo jatkaa sarjakärjessä, tosin enemmän pelejä pelanneena kuin muut kärkipään ryhmät TuTo ja Jymy.

1-sarjan otteluraportti

Junioreissa oli myös tiivis pelipäivä viidellä joukkueella. B03-tytöt olivat upeasti A-poolissa Tampereen Kauppi Sport Centerissä Suomen cupin finaalietkoilla. Avauspelistä tuli tiukkaakin tiukempi 1-2-tappio OrPolle, kolmas erä 16-14 Orivedelle. Toisesta pelistä tappio lohkovoittaja KuLePalle 2-0. Kolmannessa tuli upea voitto Maskun Katajasta 2-1, tällä kertaa 3. erä kääntyi Lempolle 16-14. Voitto oli ensimmäinen A-poolissa Lempolle. Pelit jatkuvat ensi turnauksessa kuitenkin B-poolissa lohkon neljännen sijan myötä.

B-pojat 1 pelasi B-poolissa Jyväskylässä mielenkiintoisissa olosuhteissa, maan alle rakennetussa liikuntahallissa. Tällä kertaa tiukat loppuerät eivät kääntyneen lempolaisille, vaan kolmesta pelistä tuli kaksi 1-2-tappiota Laihian Lujalle ja JyväsLentikselle ja 2-0-tappio Puijo Wolleylle. Niinpä nelossija tarkoittaa pelien jatkumista C-poolissa.

BT04 pelasi kotiturnauksen Sääksjärvellä menestyksekkäästi. Myös kauden aiempi kotiturnaus päättyi lohkovoittoon, niin myös tällä kertaa. F-poolista nousu E-pooliin kolmella voitolla. Turnauksen Lempon pelit olivat ennätystasaisia: Lempo voitti kaikki pelit 2-1. Kolmannet erät päätyivät 15-10 (FC-57), 15-6 (KoiKu) ja 15-9 (Koi-Isku) emäntäjoukkueen hyväksi.

B-poikien vuoden vaihteessa perustettu 2-joukkue pelasi ensimmäisen turnauksensa Tampereella. Joukkueessa on sekä B-poikia että C-poikia hakemassa kokemusta. Turnauksessa oli vain kolme joukkuetta, joten pelit pelattiin kolmesta erästä, Lempo hävisi 3-0 sekä Iskulle että VaLePalle E-poolissa.

Päivän täydensi D-tyttöjen Tiikeri-sarjan turnauksen pelannut Sininen, joka matkasi Sastamalaan. Viiden joukkueen turnauksessa sija oli neljäs kahdella tasapelillä ja kahdella häviöllä. D-junioreiden Aluemestaruussarjaa ei tänä viikonloppuna pelattu, sillä tälle viikonlopulle aiottu turnauskierros pelattiin jo joulukuun lopulla.

Turnausten lisäksi DT Musta pelasi Eurassa C-tyttöjen Lounalentis cupia. Lempo oli liikkeellä viidellä omalla ja yhdellä lainapelaajalla. Molemmat osaottelut pelattiin poikkeuksellisesti peräkkäin, Eura06 voitti molemmat 2-0, jälkimmäisen jopa selkeästi, loppuikohan meiltä kunto, pohti valmentaja Jukka pelien jälkeen.

Sunnuntaina pelataan F-junioreiden turnaus Kauppi Sport Centerissä, jossa kuusi Lempon F-tyttöjen ja F-poikien joukkuetta, sekä Kaukajärvellä kello 15 miesten 2-sarjaa Aitolahden Riento - Lempo-Volley 2. DT Valkoinen pelaa Lounalentis Cupia kotisalissa Jankkoa vastaan ja Lempo LPS pelaa naisten Kuntosarjaa.

LAUANTAIN JUNNUJEN TULOSPALVELUT

La 18.1. B03-tytöt: A-pooli Tampereella
La 18.1. B04-tytöt: F-pooli Sääksjärvellä
La 18.1. B-pojat B-pooli Jyväskylässä ja E-pooli Tampereella
La 18.1. D-tytöt: Tiikeri-sarjaa Sastamalassa
La 18.1. Lounalentis Cup Lempo DT Musta

LAUANTAIN KUVASATOA