Tuomas Sillanpää kova lisä Lempo-Volleyn edustuksen riveihin

26.5.2020

Lempo-Volleyn tulevan kauden ensimmäinen täysin uusi kasvo on 28-vuotias Tuomas Sillanpää. Yleispelaajan ja hakkurin paikalla pelaava Sillanpää tuo Lempon joukkueeseen rutkasti lisää lyöntivoimaa.

Sillanpää muutti Lempäälään jo noin vuosi sitten. Viime kaudella hän harjoitteli koko kauden Lempon mukana ja kehittyi huimasti. Loppukaudesta Sillanpää lähti pelaamaan viime kausien seuraansa Kyyjärven Kykyyn.

Täksi kaudeksi Tuomas haluttiin ehdottomasti mukaan Lempo-Volleyn riveihin.

– Viime kaudella meillä oli laitapelaajaosasto jo täynnä. Tuomas halusi harjoitella kanssamme ja kehittyi useilla osa-alueilla. Täksi kaudeksi on ilo saada Tuomas mukaan vielä astetta isommin. Hänellä on huima potentiaali ja fyysisesti mies on kovassa tikissä, manageri Juha Raunio iloitsee.

Sillanpäälle kaavaillaan roolia yleispelaajan tontilla tulevalle kaudelle. 193-senttinen Alahärmän Kisan kasvatti on pelannut viime kausina enimmäkseen hakkurina. Myös keskitorjujan paikka luonnistuu.

– Tumpista saamme monipuolisen palasen kokoonpanoomme. Hän on kova harjoittelija ja tuo paljon lisävivahteita joukkoomme, Raunio tuumii.

Sillanpäällä on vyöllään 38 liigaottelua Joensuun Riennon paidasta. Sillanpää on 1-sarjakauteen valmistautuvan Lempo-Volleyn yhdeksäs pelaajasopimus. Aiemmat kahdeksan olivat jatkosopimuksia, Sillanpää on ensimmäinen täysin uusi pelaaja. Fysioterapeuttina työskentelevä pelaaja lähtee innolla uuteen kauteen.

– Odottavat ja innokkaat fiilikset tulevasta kaudesta. Lempossa on koossa laadukas ryhmä, sen huomasi jo viime kaudesta, Sillanpää kertoo.

Tuomas Sillanpään numero tulevalla kaudella on 12. Sopimus on yksivuotinen.

TUOMAS SILLANPÄÄN PELAAJAKORTTI

Lempo-Volleyn sopimuspelaajat 26.5.
7 Jyri Niemi, libero
8 Tommi Nieminen, yleispelaaja
9 Henri Laine, hakkuri
10 Kasper Pennanen, yleispelaaja
11 Anssi Vesanen, hakkuri
12 Tuomas Sillanpää, yleispelaaja
13 Saku Tuomivaara, passari
18 Teemu Koivunen, keskitorjuja
19 Matias Becker, keskitorjuja

SOPIMUSVIDEOLLA TUOMAKSEN MIETTEITÄ JA URATARINAA

Kuva ja video: Antti Raunio