Viime kauden Lempon pisteykkönen Annika Saari jatkaa naisten 1-sarjajoukkueessa: "Jännillä mutta hyvillä fiiliksillä"

24.7.2022

Lempo-Volleyn tähtipelaaja Annika Saari jatkaa lempääläisjoukkueen riveissä myös kaudella 2022-2023. Vuonna 2003 syntynyt yleispelaaja oli joukkueen kantavia voimia viime kaudella ja Lempon paras pisteiden tekijä.

Saari teki loistavan läpimurron 1-sarjan parhaiden pelaajien joukkoon. Hän kantoi isoa vastuuta Lempossa läpi kauden ja teki kaudella 248 pistettä. Myös tulevalle kaudella Kalevan Lentopallon kasvatille on varmasti piirrettyä isoa ruutua Hakkarin liikuntahallin näytelmissä.

– Jännillä mutta hyvillä fiiliksillä kohti tulevaa kautta. Odotan etenkin uusiin pelaajiin tutustumista ja uusia vastustajia sekä kovia vääntöjä 1-sarjatasolla, Saari kertoo. 

172-senttinen yleispelaaja on pelannut Lempossa jo useamman kauden. Saari tuli seuraan junioreissa, pelasi toissa vuonna 2-sarjaa ja viime kaudella 1-sarjaa naisten edustuksessa. Viime kausi kruunautui A-tyttöjen SM-pronssiin Lempon paidassa.

Saari palkittiin viime kauden jälkeen Lempo-Volleyn Vuoden naispelaajana ja yleisöäänestyksessä Lempon naisten 1-sarjan Kauden pelaajana.

– Päivänselvää, että Annikan jatkosopimus on ehkä tärkein jatkosopimuksista. Liigassakin debytoinut laituri tuo laadukkaan hihapelaamisen lisäksi monipuolisen hyökkäysvalikoiman. Huimia pommeja ja älykkäitä tsekkejä viljelevä Annika oli loukkaantumisjaksosta huolimatta joukkueen tehokkain pelaaja yli 10 pisteen ottelukeskiarvolla, Lempon päävalmentaja Jani Huurne iloitsee.

Saaren vahvat otteet viime kaudella huomattiin myös Mestaruusliigassa. Saari pääsi debytoimaan liigassa kentällä Lempon yhteistyöjoukkue LP Kangasalan riveissä runkosarjan lopussa.

Mitä 1-sarjan debyyttikaudesta jäi mieleen?

– Parhaiten jäi mieleen kovat väännöt kärkijoukkueita vastaan. Sekä selvä kehitys joukkueena loppukautta kohti. Ja tietenkin pelimatkojen aikana pelatut korttipelit, Saari muistelee.

Lempo-Volley esitti etenkin kotikentällään hienoja taisteluita ja Hakkarin liikuntahallin kotiyleisö näki hienoa lentopalloa. Saari toivoo, että kotiyleisö löytää tiensä katsomoon myös tulevalla kaudella.

– Lempäälässä hallissa on tunnelma katossa ja hyvät puitteet pelata. Kannattaa tulla katsomaan pelejä, täällä pääsee näkemään hyvätasoista lentopalloa ja energisen kotijoukkueen, Saari lupaa.

Lempo-Volley on harjoitellut yhdessä koko kesän heinäkuun alun omatoimijaksoa lukuun ottamatta. Joukkue palaa taas pian liikuntahallille yhteistreenien pariin ja aloittaa valmistautumisen tulevaan sarjakauteen.

Ensi kauden otteluohjelma ei ole vielä vahvistunut. Ensimmäisiä harjoituspelejä Lempo pelannee jo elokuun alussa. Niistä tiedotetaan, kun harjoituspelien ohjelma on varmistunut.

Lempo-Volleylla on vielä julkaisematta muutama pelaajasopimus tulevan kauden joukkueeseen. Sopimuspelaajia on tällä hetkellä 11.

Uutinen naisten 1-sarjan omilla kotisivuilla

Lempo-Volleyn naisten 1-sarjan sopimuspelaajat 24.7.2022

2 Anna Kaisa Kerminen, libero
3 Liisa Lahtinen, passari
4 Veera Hussa, keskitorjuja
5 Sofia Ikonen, hakkuri
7 Pauliina Kovanen, hakkuri
9 Tiia Tapio, keskitorjuja
10 Annika Saari, yleispelaaja
12 Tessa Francke, yleispelaaja
13 Viivi Huurne, libero
17 Riikka Vuorentausta, passari
19 Veera Vuorentausta, yleispelaaja

Kuvat: Taisto Niukkanen, Jani Huurne