A-junnuille kakkossijat lohkoissaan, Lempo M1 kotivoittoon lauantaina

6.11.2021

Lauantaina 6. marraskuuta pelasivat Lempo-Volleyn A-tytöt, A-pojat ja miesten 1-sarjajoukkue.

A-junioreissa Lempo nappasi sekä tytöissä että pojissa lohkojensa kakkossijat. 

A-tytöt matkasivat Somerolle Lounaisen alueen A-pooliin. Avauspelissä tuli 0-2-tappion Oriveden Ponnistukselle, jonka Lempo viime turnauksessa voitti. OrPo myös voitti tämän turnauksen. Toisessa pelissä Lempo otti 2-1-voiton Maskun Katajasta ja kolmas peli oli turnauksen paras, kun Lempo voitti selvästi Someron Pallon.

Lohkon kolme parasta päätyivät neljään pisteeseen ja eräsuhteella Lempo oli toinen. Se tarkoittaa seuraavaksi pelejä C-poolissa, kun poolit muuttuvat valtakunnallisiksi seuraavalla pelikierroksella. Lempon A-tyttöjoukkue jatkaa pelejään sunnuntaina naisten 1-sarjassa vieraspelillä Helsingissä PuMaa vastaan.

A-tyttöjen tulospalvelu

A-pojat matkasivat jo perjantaina Oulunsaloon, jossa turnaus oli lauantaina. Lempo aloitti 2-0-voitolla Karkkilan Pojista, hävisi toisessa pelissään VaLePalle 0-2 ja päätti turnauksen voittoon OsVasta 2-0.

Myös A-pojissa kolme parasta päätyivät neljään pisteeseen ja vielä samalla eräsuhteella 4-2. Niinpä pikkupisteet ratkaisivat: VaLePa voitti lohkon erotuksella +22, Lempo oli toinen +14 ja Karkkila kolmas -7.

Turnauksen kakkossijalla Lempo nousi upeasti A-pooliin, jossa vastaan tulevat VaLePa, JyLe ja KempeLe. A-pooli pelataan 27.11. Lempon A-pojista iso osa jatkaa pelejään heti sunnuntaina 2-sarjan vieraspelillä Vammalassa.

A-poikien tulospalvelu

Miesten 1-sarjassa Lempo-Volley nousi sarjan kakkoseksi, kun kotipelissä Hakkarissa kaatui Karhulan Veikot 3-0 (25-19, 25-19, 25-20).

- Alussa vähän hötkyiltiin ja Tuomas piti meitä pystyssä. Mutta erien loput tulivat aika hyvin. Vastaanotto piti koko pelin aika kivasti, Lempo-valmentaja Marko Laakso kertoi.

Lempon paras pelaaja: Tuomas Sillanpää
KaVen paras pelaaja: Matti Palonen
Lempon nälkäisin pelaaja: Arttu Moisio

Otteluraportti

Sunnuntaina pelaavat Lempon E-pojat AM- ja Tiikeri-sarjaa, naisten 1-sarja vieraspelin PuMaa vastaan, miesten 2-sarja vieraspelin VaLePaa vastaan ja naisten 2-sarja vieraspelin Tähteä vastaan.

Su 7.11. E-poikien turnauspäivä
Su 7.11. naisten 1-sarjaa Puma - Lempo-Volley klo 13
Su 7.11. miesten 2-sarjaa VaLePa - Lempo-Volley 2
Su 7.11. naisten 2-sarjaa Tähti - Lempo-Volley 2