A-pojille komea poolivoitto, A-tytöille kakkossijat, N2 avasi jatkosarjan voittosaldonsa
26.1.2025

Lempo-Volleyn viikonloppuraporttia:
Sunnuntaina 26. tammikuuta oli voitto- ja tappiotunnelmia edustusjoukkueilla.
Naisten 2-sarjajoukkue voitti Kotkassa Karhulan Veikot 3-0 ja avasi ylemmän jatkosarjan voittosaldonsa.
Miesten 1-sarjassa Lempo hävisi Oulussa Kiskolle 1-3 kärkikamppailun.
Lempon F-Supersarjan joukkue pelasi lauantaina Akaassa ja Tiikerisarjan joukkueet puolestaan sunnuntaina Pirkkalassa. Tasaisia pelejä kaikilla ja jokainen on kehittynyt hienosti kauden edetessä.
Lempo Musta kävi lauantaina pelaamassa C-tyttöjen Lounalentis Cupin karsintaturnauksen Eurassa. Päivän aikana tahkottiin kolme tiukkaa peliä kovia vastustajia vastaan. Kahdella voitolla karsintaturnauksen kakkossija, ja maaliskuun lopulla ratkaistaan Cupin sijoitukset.
Lempon A2-tytöt pelasi lauantaina kotiturnauksessa Hakkarissa. Päivän aloitti peli LPK/BA:ta vastaan, tuttu vastus ja tuttu tulos. Kaikki keskinäisetä tällä kaudella päättyneet 2-0 Lempolle.
Pitkän tauon jälkeen vastaan uusi tuttavuus Kausala, Lempo pelasi hyvän pelin taistellen, mutta Kausalan puolustus oli jäätävä, kaivoivat kaiken peliin, joten 2-0 Kausalalle.
Illan viimeiseen vastaan Salpis A2. Lempolle riitti yhden erän voittaminen poolinousuun, Salpis voitti ekan, Lempo toisen ja sitten illan päätteeksi pelattiin päivän ainoa kolmas erä ja sekin vielä jatkopallojen kautta Lempolle 16-14. Voittoon oli hyvä päättää tämä turnauspäivä.
Kisakatsomot oli viritetty ja eväät ladattu, kun Lempon A1-tytöt pelasi Helsingissä pitkän kaavan mukaan. Kaksi tiukkaa 2-1-voittoa ja yksi 1-2-tappio takasivat turnauksen kakkossijan ja säilymisen C-poolissa. Joukkueen sisäinen tuuletuskisa sai uusia kierteitä ja fiilis olikin katossa koko päivän.
Lempon A-pojille poolivoitto. A-poikien bussi otti lauantaiaamuna 25.1. klo 05.00 suunnan kohti Liperiä, jossa LiVo isännöi 4C-poolin turnausta. Pohjois-Karjala oli matkakohteena myös Oulunsalon Vasamalla sekä Luolajan Kajastuksella.
Kuin lauma sonninmulikoita kevätlaitumella. Tämä tuli mieleen, kun Lempon ensimmäistä peliä seurasi. Virtaa sekä ääntä riitti niin kentällä kuin penkilläkin ylitsepursuavan paljon. Fiilis ei juurikaan hiipunut päivän aikana vaan joukkue jaksoi pitää mukavan leppoisen tuntuman tekemisessään läpi päivän ja se toi tulosta.
Kajastuksesta sekä LiVosta Lempo otti 2-0-voitot. OsVaa vastaan pelattiin kolme erää, joista Lempolle 2-1-voitto. Kolmella voitolla Lempo otti ansaitusti lohkovoiton ja nousee B-pooliin. Kaiken kaikkiaan hieno reissupäivä takana ja tästä on mukava lähteä kohti seuraavia pelejä.
15. helmikuuta pelattava viides poolikierros on viimeinen laatuaan ja sen tulosten perusteella joukkueet jaetaan välierälohkoihin. Lempon nousu B-pooliin avaa sille oven A-C-välieriin, joista kahdeksan parasta etenee A-finaaleihin.
5B-pooliin Lempolle tulee vastustajiksi A-poolista tippuneet PuWo ja Valepa sekä B-poolissa paikkansa säilyttänyt Puma A1.